  |
|
|
|
|
|
Kolme sormusta - tarina keskiaikaisesta suvaitsevaisuudestaDosentti Marjatta Rahikainen on todennut, että myöhäiskeskiajalla oli kahdet kasvot. Siitä voidaan kirjoittaa suvaitsemattomuuden, ahdasmielisyyden ja uskonnollisen fundamentalismin (äärimmäisen oikeaoppisuuden) kauhukertomus. Mutta keskiajalla oli myös valoisat, ystävälliset ja suvaitsevat kasvot.
Parhaita esimerkkejä henkisestä avartumisesta on italialaisen renessanssikirjailija Giovanni Boccacion (1313-1375) maailmankuulu Decamerone, jota pidetään myös novellikirjallisuuden alkuna. Siinä Firenzen lähiseudulle mustaa surmaa paenneen seurueen jäsenet huvittavat toisiaan kertomalla sata tarinaa kymmenen päivän aikana. Yksi tarinoissa esiintyvistä myönteisistä hahmoista on Babylonin sulttaani Saladin ,islaminuskoinen hallitsija. Hyvin selvä uskonnollisen suvaitsevaisuuden julistus on ensimmäisen päivän kolmas kertomus, jonka kertoo Filomena. Siinä urhea Saladin, joka oli saavuttanut "monia voittoja saraseenien ja kristittyjen kuninkaista", miettii rahahuoliaan. Niistä pääsemiseksi hän päättää pyytää apua Aleksandriassa asuvalta rikkaalta juutalaiselta Melkisedekilta. Hän ei kuitenkaan halua pakottaa Melkisedekia, vaan virittää tälle ansan kymyksellään, mikä uskonto on tosi ja oikea, juutalaisten, saraseenien vai kristittyjen? Viisas Melkisedek kertoo Saladinille tarinan kolmesta sormuksesta. Eräässä rikkaassa suvussa oli isän tapana osoittaa ennen kuolemaansa suvun omaisuuden ja päämiehen aseman periytyminen antamalla pojalle sormuksen. Sormus joutui vihdoin eräälle isälle, jolla oli kolme poikaa. Kun hän ei osannut päättää, kenelle pojista hän sen antaisi, hän valmistutti siitä salaa kaksi erinomaista jäljennöstä. Kuoleman lähestyessä hän antoi sormuksen jokaiselle pojalle. Kun pojat sitten vaativat omaisuutta ja suvun kunniapaikkaa itselleen, esittivät he kaikki vaatimuksensa perusteluksi sormuksen. Ne olivat niin samankaltaisia, että oli mahdotonta ratkaista, mikä niistä oli oikea ja kuka siten oli oikea perillinen. Riita on yhä ratkaisematta, sanoi Melkisedek ja päätti kertomuksensa: "Suurivaltainen sulttaani! Tälla tavoin minä vastaan esittämäänne kysymykseen, joka koskee kolmea, Herran Jumalan kolmelle eri kansalle antamaa uskontoa. Jokainen niistä uskoo olevansa oikean perinnön, oikean uskon, omistaja ja täyttävänsä sen käskyt. Mutta kuka on oikeassa - se on vielä yhtä ratkaisematon kysymys kuin sormustarinassakin." Saladin myönsi Melkisedekin osanneen taitavasti väistää
hänelle viritetyn ansan. Miehet ystävystyivät, Melkisedek
antoi Saladinille tämän pyytämän summan, ja Saladin
maksoi myöhemmin velkansa takaisin täsmällisesti.
|
Katolisen
kirkon valtaa ja uskonnollista suvaitsemattomuutta murensi erityisesti
kaupunkien kehittyminen. Ne olivat kaupan keskuksina myös erilaisten
kulttuurien kohtaamispaikkoja, joissa ihmisten piti ja he voivat elää
yhdessä erimielisinäkin. Kauppakaupunkien suvaitseva ilmapiiri
näkyi myös ajan kirjallisuudessa ja runoudessa.