• Vammaisuuden uudistuva määrittely lähtee yksilöllisistä tarpeista
[Edellinen]   [Seuraava]

 

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

 
 
 
 
 
 
 
 

 

Vammaisuuden uudistuva määrittely lähtee yksilöllisistä tarpeista

Vammaisuus-käsitteen perusta on historiallisissa määrittelyissä, joissa tarkasteltiin eri vammaisryhmiä omilla nimillään (raajarikkoiset, sokeat, kuuromykät jne). Nykyään eri vammaisryhminä voidaan eritellä kehitysvammaiset, aistivammaiset, fyysisesti vammaiset. Vamma tai sairaus haittaa esim. ihmisen liikkumista, kommunikointia ja päivittäisiä toimia. Liikuntaesteisyys tai aistivammaisuus eri asteisina haittaavat jokapäiväisen elämän toiminnoista selviytymistä tai sosiaalista osallistumista yhteisön elämään. Vammainen on henkilö, jolla vamma tai sairaus aiheuttaa pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisen elämän toiminnoista (Vammaispalvelulaki).

Vammaisuus on vuorovaikutussuhde ympäristön kanssa.

Keskeistä on se ympäristö, jossa vammainen toimii: kuinka paljon ympäristö rajoittaa osallistumista ja toimintaa liikuntaesteineen tai asenteineen. Vaikea- ja monivammaisuudella tarkoitetaan usean vamman yhdistelmää. Kun lieviä vammoja on useita, niin haitta voi olla suuri kehitykselle ja elämälle. Vammat ovat erilaisia pysyvyyden, vaihtelevuuden, paranevuuden ja etenevien tilojen osalta. Yksilölliset kuvaukset selventävät ongelmatiikkaa ja kuntoutumisen tarvetta.

Vammaisuuden vaikeudet ovat seurausta ympäristön aiheuttamista rajoituksista. Vammaisuus merkitsee toiminnallisen ja sosiaalisen esteen kokemista. Vammaisella on ongelmia liittyä ympäristöönsä. Liittymisen ja toimimisen vaikeus johtuu ympäristön asettamista rajoituksista kuten rakentamisen puutteista ja asenteista. Vammainen joutuu selviytymään vaikeissa olosuhteissa. Psykososiaalisen ja fyysisen tuen tarve on keskeistä. Tämä tarkoittaa avun tarvetta liikkumisessa, päivittäisissä toiminnoissa, kommunikoinnissa jne.

Itsenäisyys ja omatoimisuus päämääränä tukevat vammaista yksilöä. Ensisijaisesti voima on vammaisissa itsessään. Asiallisen vammaistiedon lisäämisellä vaikutetaan ennakkoluuloihin ja tunteisiin. Eniten asenteet muuttuvat kokemuksista vammaisten kanssa. Vammaisuus tuntuu hallitsevalta piirteeltä, joka peittää alleen muun persoonallisuuden. Vammainen ihminen asetetaan helposti rooliin, mitä kohtaan tunnetaan uteliaisuutta ja sääliä. Ei-vammainen henkilö voi tiedostamattaan pelätä joutuvansa itse samanlaiseen tilaan. Kun pystyy hyväksymään omat tunteensa vammaisuutta kohtaan, niin voi suhteuttaa vammaisuuden erääksi persoonallisuuden piirteeksi. Vammaisuuden kohtaaminen on toisen ihmisen hyväksymistä. Parhaimmillaan suhtautuminen vammaisuuteen on luontevaa. Matka omaan erilaisuuteen ja yksilöllisyyteen johtaa itsensä kohtaamiseen ja hyväksymiseen. Vammainen ihminen on - kuten kuka tahansa - ainutkertainen, arvokas ihminen.
[PM]