  |
|
|
|
|
|
Antisemitismi VenäjälläPuolan jaon yhteydessä 1700-luvun lopulla joutui suuri osa Puolan juutalaisista Venäjän alamaisiksi. Ensimmäisen kerran asui juutalaisia suuressa määrin Venäjän alueella. Alusta lähtien antisemitismi toimi tsaristisen politiikan välineenä. 1800-luvulla osa assimiloituneesta juutalaisesta sivistyneistöstä osallistui aktiivisesti tsaarin vastaiseen liikkeeseen. Seurauksena oli se, että Venäjällä kietoutuivat tiukasti yhteen tsarismin sortopolitiikka muutoksen voimia vastaan ja antisemitistiset pogromit. Aleksanteri II murhan jälkeen vuonna 1881 olivat juutalaisvainot keskeinen elementti taistelussa vallankumouksen ja edistyksen voimia vastaan. Silloinen sisäministeri Plewhe vaati: "Hukuttakaa vallankumous juutalaisten vereen." Lisääntyvä sorto lisäsi juutalaisten osuutta radikaalissa vallankumouksellisessa liikkeessä. Samanaikaisesti juutalaisten vastauksena epäonnistuneeseen assimilaatioon alkoi siirtyminen Palestiinaan vuosina 1882-1897. Näin Palestiinaan syntyi jo varhain venäläisjuutalainen siirtokunta.Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen tsaristinen "ohrana" alkoi käyttää systemaattisesti antisemitismia taistelussa työväenliikettä vastaan. Sen toimesta syntyi ns. Siionin viisaiden protokolla, jossa juutalaisia syytettiin maailmanvalloitushankkeista. Se toimi ennen kaikkea Venäjän äärioikeiston antisemitistisena agitaatiomateriaalina ensimmäisissä duuman vaaleissa. Samalla mustasotnialaiset organisoivat pogromeja juutalaisia ja vallankumouksellisia vastaan.
Lokakuun vallankumouksen jälkeen oikeiston propagandassa juutalaisvastaisuuden kiinteänä elementtinä olivat antibolshevismi ja neuvostovastaisuus. Erityisesti kansalaissodan vuosina 1918-1922 valkokenraalit mobilisoivat lukutaidottomia maaseudun asukkaita bolshevikkeja vastaan antisemitismin avulla. He kehittivät tunnuksen "juutalaisesta bolshevismista", josta myöhemmin tuli Hitlerin Saksan antisemitismin yksi keskeinen propagandateesi. Juutalaissyntyinen kirjailija Ilja Ehrenburg kertoo, miten juopunut Wrangelin joukkojen upseeri yritti työntää hänet laivalta mereen huutaen samalla: "Murskatkaa juutalaiset, pelastakaa Venäjä!" Lokakuun vallankumouksen johtaja Vladimir Lenin (1870-1924) otti vakavasti Venäjän juutalaisvastaisen perinnön ja valkokaartilaisten yritykset mobilisoida antisemitismi vastavallankumouksen käyttövoimaksi. Lenin luki vuonna 1919 äänilevylle antisemitismin vastaisen puheen, joka oli suunnattu lukutaidottomille talonpojille. Siinä hän viittasi juutalaisvainojen traditioon Venäjällä. Lenin totesi tavoitteena olevan lietsoa "juutalaisvihaa sokaistaakseen työläisiä, kääntääkseen heidän katseensa pois työtätekevien todellisesta vihollisesta - pääomasta". Leninin mukaan kysymys oli jäännöksistä "vanhoilta maaorjuuden ajoilta, jolloin pappien käskystä poltettiin kerettiläisiä roviolla, jolloin talonpojat olivat orjia, jolloin kansa oli poljettu ja vaiennettu". Hän painotti, että "juutalaiset eivät ole työtätekevien vihollisia", vaan he ovat myös "pääoman orjuuttamia kohtalotovereitamme". Hän jatkoi, että "kapitalistit koettavat kylvää ja lietsoa vihaa eri uskontoihin, eri kansakuntiin, eri rotuihin kuuluvien työläisten kesken". Puheensa Lenin päätti sanoihin: "Häpeä kirotulle tsarismille, joka on piinannut ja vainonnut juutalaisia. Häpeä niille, jotka kylvävät vihaa juutalaisia kohtaan, vihaa toisia kansoja kohtaan. Eläköön kaikkien kansojen työläisten veljellinen luottamus ja pääoman kukistamiseen tähtäävä taisteluliitto." Vallankumous muutti juutalaisten aseman perusteellisesti. Juutalainen nuoriso virtasi kouluihin ja yliopistoihin. Avioliittoja solmittiin venäläisten ja muiden kansallisuuksien kanssa. Vuonna 1918 perustettiin bolshevikkipuolueeseen juutalainen sektio (lakkautettiin 1930). Leninin yritys kitkeä monivuosisatainen juutalaisvastaisuuden perintö jäi muutaman vuoden mittaiseksi välivaiheeksi, kun bolshevikkihallinnon voimavarat keskitettiin vallankumouksen jälkeisen tilanteen hallintaan. Stalinin aseman vahvistuminen Neuvostoliiton johdossa merkitsi lokakuun vallankumouksesta alkaneen juutalaisten vapautumisen lopettamisesta ja antisemitistisen tradition aktivoimista poliittisena aseena vastustajia vastaan. Vuosina 1929-32 juutalaiset uskonnolliset ja sionistiset kulttuuriyhteisöt joutuivat vainojen kohteeksi. Stalin hyödynsi Venäjän antisemitistä traditiota Moskovan näytösoikeudenkäyntien yhteydessä 1930-luvun lopulla. Se oli myös helppoa siinä mielessä, että yksi Stalinin päävastustajista Lev Trotski oli juutalaista syntyperää. Antisemitismin roolia trotskilaisuuden vastaisessa taistelussa osoittaa se, että Trotskin pojasta Sergei Sedowista käytettiin oikeusprosessin yhteydessä Trotskin juutalaisperäistä nimeä Bronstein, jonka harva oli ennen sitä kuullut. Samalla tavalla oikeusprosessin valmistelun yhteydessä käytettiin bolshevikkipuolueen johtohahmoista Sinowjewista ja Kamenjewista heidän juutalaisperäisiä nimiä Radomilski ja Rosenfeld. Nimiä ei aikaisemmin laaja neuvostoväestö ollut kuullut. Antisemitismin käyttöä ei estänyt edes se, että juutalaisperäisiä pääsyytettyjä syytettiin vakoilusta fasistisen Saksan hyväksi, jonka virallinen ideologia oli antisemitismi. Sodan aikana antisemitismi katosi Stalinin kauden Neuvostoliiton politiikasta tullakseen jälleen kylmän sodan vuosina. Neuvostokirjailija Ilja Ehrenburg kirjoittaa muistelmissaan, että vuosi 1948 oli raskas vuosi. Juutalainen antifasistinen komitea lakkautettiin. Sellaisia juutalaisia lyyrikkoja ja prosaisteja pidätettiin, jotka kirjoittivat omalla kielellään. Kritiikkiin kosmopoliittisuutta vastaan yhdistettiin aimo annos antisemitismiä. Ns. "lääkäriprosessin" myötä vuonna 1953 nosti antisemitismi jälleen päätänsä. Stalinin kuoleman jälkeen ei antisemitismiä enää käytetty avoimesti. 1930-luvulla herätettyjä juutalaisvastaisia traditioita ei kitketty kuitenkaan ihmisten mielistä. Ne jäivät piilevinä. Israelin harjoittama sortopolitiikka arabeja kohtaan ja Neuvostoliiton politiikka suhteessa Israelin valtioon ovat joissakin tapauksissa vahvistaneet antisemitista maaperää. Juutalaisten maastamuutto hiersi Neuvostoliiton kansainvälistä asemaa ja lisäsi valtiokoneiston piirissä työskentelevien keskuudessa juutalaisvastaisia asenteita. Voidaankin sanoa, että antisemitismi ilmeni Neuvostoliitossa 1970- ja 80-luvulla byrokratian taholta kohdistuneena syrjintänä. Juutalaissyntyisten maastamuutto lisääntyi voimakkaasti 1980-luvun lopulla. Sen taustalla oli keskeisesti antisemitististen ja uusfasististen järjestöjen nousu Venäjällä ja niiden esittämät uhkaukset. [JJ] |
