  |
|
|
|
|
|
Hyvää yötä, äiti"Hyvää yötä, äiti." Ja yhtäkkiä se yö ei enää ollutkaan niin hyvä. Sinä yönä heräsin ensimmäisen kerran kauheisiin ääniin, jotka kantautuivat ulkoa. Ensin vaimeaa surinaa, joka vähitellen voimistui voimistumistaan. Se oli aivan päämme yläpuolella, mutta jatkoi vielä matkaansa. Kunnes jysähti. Sitä jatkui koko yön. Välillä jysähdykset kuuluivat lähempää, välillä ne loittonivat. Mutta koskaan ne eivät lakanneet.En voinut aamulla lähteä kouluun, en saanut edes hakea leikkitoveria kotiin luokseni, vaikka olin ihan terve. Vanhempani olivat hermostuneita. Näin äidin itkevän, vaikka hän urhoollisesti yritti salata sen minulta ja isosisareltani. Kuuntelimme radiota. Silloin jysähti se kaikkein suurin pommi, se, jonka merkityksen minäkin ymmärsin. Maallemme oli julistettu sota. Ihminen, joka joutuu jättämään kotimaansa vastoin tahtoaan vainon vuoksi, on pakolainen. Monelle suomalaiselle jo pelkkä sana pakolainen tuo mieleen jotain halveksittavaa. "He tulevat tänne viedäkseen työpaikkamme, naisemme ja nauttiakseen elintasosta, jota he eivät työtä tekemällä ole ansainneet."Oma kotimaa on jotain, mitä me pidämme itsestäänselvyytenä. Pakolaiselle kotimaa ei ole itsestäänselvyys. Se on maa muistoissa ja unelmissa, maa jonne mahdollisesti jäivät sukulaiset ja ystävät. Valitettavan monelle se on maa, jonne ei enää ole paluuta. Monikaan ei ole valmis ajattelemaan pakolaiskysymyksissä omaa napaansa pidemmälle. Ensisijaisesti pakolaiset ovat tulleet tänne säilyttääkseen henkensä. Kotimaassaan he ovat hyvin koulutettuja ihmisiä, joille ei enää löydykään työtä uudesta maasta. Sopeutumisvaikeuksien ja koti-ikävän lisäksi heitä odottavat uuden kotipaikkakunnan asukkaiden vihamieliset ja ennakkoluuloiset asenteet. Olimme eläneet sodassa vajaan kuukauden, kun perhettäni kohtasi valtava tragedia. Isosiskoni lyhyt jaloittelu lähiympäristössä kaiken ollessa rauhallista venyi ja venyi myöhäisemmäksi. Hän ei koskaan palannut kotiin. Tarkka-ampujan luoti oli siististi lävistänyt hänen päänsä, niin minä kuulin kerrottavan. Hiukan sen jälkeen vanhempani tekivät päätöksen, jonka en vielä silloin ymmärtänyt muuttavan koko loppuelämääni: me muuttaisimme kauas pois. Saapuessaan vieraaseen maahan jokainen tuntee itsensä erilaiseksi. Kieli ja tavat ovat tyystin erilaiset, samoin ihmisten ulkonäkö ja ruokailutottumukset. Samaan aikaan pakolaisella omat tunteet pyörivät sekaisin mielessä, koti-ikävä voi painaa todella ankarana mutta sitäkin raskaampi voi olla huoli kärsimään jääneistä rakkaimmista. Tässä tilanteessa ketään ihmisolentoa ei saisi tuomita vain siksi, että hän sattuu olemaan eri värinen kuin me tai omaamaan erilaiset tavat. Tällaisessa tilanteessa jokainen ihminen tarvitsee vastarakkautta ja myötätuntoa, jonkun, joka auttaisi selviytymään näiden suurten mullistusten läpi. Saavuin aivan uuteen maahan vanhempieni kanssa. Olimme onnekkaita, sillä saimme yhä olla yhdessä. Jo saapuessamme kaikki oli aivan erilaista kuin kotona: vastassa oli hyytävän kylmä tuuli ja maa oli jonkin valkoisen aineen peitossa, jota myöhemmin kuulin kutsuttavan lumeksi. Pari ensimmäistä kuukautta asuimme turvakodissa kymmenen muun perheen kanssa, mutta sitten pääsimme muuttamaan omaan asuntoon. Olimme saaneet turvapaikan. Aluksi kaikki oli vaikeaa: meillä ei ollut edes kalusteita, joilla kalustaisimme pienen asuntomme. Kaikki poikkesi täysin kotimaamme elintasosta. Pahin asia, mihin kukaan voi syyllistyä tavatessaan uuden ihmisen, on ennakkoluulo. Mikäli jo valmiiksi uuden ihmisen tavatessaan omistaa kielteisen asenteen, sitä on vaikea enää jälkeenpäin muuttaa. Ihmisarvoa ei vähennä erilainen ihonväri, erilaiset tottumukset tai erilainen kieli. Pikemminkin se rikastuttaa elämäämme. Mikä onkaan mielenkiintoisempaa, kuin tutustua erilaisiin kulttuureihin ja historioihin ja solmia suhteita eri kansoja edustavien ihmisten kanssa? Aika pian muuttomme jälkeen minut sijoitettiin kouluun alaluokille. Asiat, joita meille opetettiin, olivat minulle tuttuja, kuten aakkoset ja yksinkertainen matematiikka, mutta suuri vaikeuteni oli uusi kieli. Aluksi minuun suhtauduttiin vieroksuen, mutta aloitettuani koulun sain uusia ystäviä. Vuodet kuluivat ja aloin vähitellen tottua uuteen ympäristööni. En enää herännyt yöllä painajaisiin sodasta, ja aloin tottua ajatukseen, ettei minun enää tarvitsisi kokea pelkoa siltä taholta. Kun sopeudumme uuteen, meille kaikille ovat tärkeitä uudet ystävät. Uusia, kansainvälisiä ystävyyssuhteita solmittaessa tärkeätä taas on suvaitsevaisuus. Maailman tämän päivän kuuma sana on kansainvälisyys. Nuorten ynpärillä pyörivä maailma ei enää rajoitu kotikulmiin, vaan tiet ovat auki kaikkialle maailmaan. Siellä pärjätäkseen on osattava tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ennakkoluuloille, saati sitten rasistisille ajatuksille ei enää ole tilaa. Vartuttuani nuoreksi aloin liikkua kaupungilla ensimmäistä kertaa ilman vanhempiani. Silloin koin myös ensimmäistä kertaa vihamielistä suhtautumista minua kohtaan. Sitä tuntui niin vaikealta ymmärtää. Vanhempani olivat olleet vuosia työttöminä, ja kävivät tällä hetkellä työssä, joka oli huomattavasti huonompi kuin entisessä kotimaassamme. Maksamme veroa kuten kaikki muutkin Suomen kansalaiset ja minun täytyy suorittaa asevelvollisuus, kuten kaikkien muidenkin ikäisteni nuorten. Antoiko pelkkä poikkeava ulkonäköni aiheen vihaan minua kohtaan? Mistä he tiesivät, millainen ihminen todellisuudessa olin? Erilaisuus on rikkaus. Myös omiin mielipiteisiin on kaikilla oikeus.
Mutta ennen kuin muodostaa mielipiteensä toisesta ihmisestä,
eikö kannattaisi itse ottaa selvää tämän luonteenlaadusta
ja piirteistä, ettei syntyisi vääriä kuvia? Ei myöskään
pidä tuomita koko rotua yhden rodun edustajan tekemisten tähden.
Meissä jokaisessa on omat virheemme, myönsimmepä me niitä
tai emme. On myös varmaa, että meillä kaikilla on toisillemme
jotain annettavaa. Tulevaisuus on meissä nuorissa. Katsokaamme siis
maailmaa avarasti ja suhtautukaamme erilaisuuteen myönteisesti. Se
ei vähennä kenenkään ihmisarvoa, vaan tulee nähdä
ennemminkin rikkautena. Ehkäpä tässä asiassa meidän
nuorten olisi myös aika kääntää maailmankirjat
päälaelleen ja opettaa vanhempiamme avarakatseisuuteen!
|