  |
|
|
|
|
|
Musta kissa ja välkkyvät silmätHelp!!! Help!! Näin automme sivuikkunasta, kun pari meidän koululaista, vieläpä meidän luokkalaista jätkää hakkasi erästä tummaihoista miestä. Pyysin isää pysäyttämään auton ja sanoin käveleväni loppumatkan. Menin poikien luokse ja kiljuin: "Jätkät hei lopettakaa!"Siinä samassa he lopettivat. Sitä käyttäytymistä odotin vähiten, mutta hyvä niinkin. Mustaihoinen lähti juoksemaan. "Saakelin värillinen!" kirosi Pauno. "Hei, tuo on 50-luvun kielenkäyttöä", sanoin. "Ootsä rasisti?" Ennen kuin Pauno ehti vastata, löysin tieltä paperin, jossa luki joskus menneisyydessä televisiossakin esitetty pieni tarina. SINÄ OLIT VAALEANPUNAINEN, KUN SYNNYIT
MINÄ OLIN MUSTA, KUN SYNNYIN
-SILTI SINÄ SANOT MINUA VÄRILLISEKSI. Kaikki olivat hetken aikaa vaiti. Sitten Pauno aloitti: "Hei, mistä se tuollasta keksi, tuo oli tosi hyvin sanottu.""Kuule hei Pauno, ehkäpä silläkin on aivot", sanoin. "Mutta kun se on musta, siks' me sitä hakattiin", Ipa puolustautui. "Sen ihonvärinkö?" kysyin kauhistuneena, "minkä se ulkonäölleen voi, se on sitäpaitsi varmaan ylpeä siitä, että ei kuulu meihin valkoisiin, joiden on niin vaikea hyväksyä erilaisuus. Miettikääpäs sitä!" sanoin, ja lähdin talsimaan kotiin päin. Seuraavana päivänä, kävellessäni kouluun, näin kun erään kerrostalon pihalla pelasi viisi pientä tummaa poikaa iloisesti jalkapalloa. Hetken päästä paikalle ilmestyi kolme vaaleaihoista pikkupoikaa. Siinä samassa oli kenttä täynnä erivärisiä lapsia pelaamassa. Heille ei ulkonäkö merkinnyt mitään, kaikki nuo pienet pojat olivat toisilleen ihmisiä, kavereita. Kyllä maailma olisi ihana paikka elää jos kaikki ajattelisivat niinkuin nuo lapset. Oli kulunut viikko kaikesta tapahtuneesta. Asia oli jäänyt siihen. Pauno ja Ipa olivat jo varmaan unohtaneet koko jutun. Eräänä iltana kaikki kuitenkin muistui mieleeni kuin salaman iskusta. Oli pimeä ilta, vain katulamppujen vaimea hehku valaisi tietä. Olin tulossa erään ystäväni luota. Tepastelin pahaa aavistamatta hiljalleen kohti kotia. Yhtäkkiä kuulin askelia takaani ja sitten...tunsin iskun selässäni ja kaaduin maahan. "Sinä tulet mukaani", kuului möreä ääni.Auton ovi pamahti kiinni. Istuin pimeässä jonkin pakettiauton takapenkillä. Näin juuri ja juuri ulos, mutta en voinut tunnistaa paikkoja, koska oli niin pimeää ja näkökenttä, jonka näin oli niin kapea. Hetken aloin jo tuntea suunnatonta ahtaanpaikankammoa. Yhtäkkiä jarrut alkoivat kirskua jossain allani, sitten tömähti ja lennähdin eteenpäin. Auto oli pysähtynyt. Pakokauhu alkoi ahdistaa minua, sillä ulkoa alkoi kuulua huutoa. Minun oli päästävä ulos. Kokeilin ovea, ihme kyllä, se aukesi.Kaukana tien laidassa makasi joku. Ryntäsin sen luokse. "EI" Veren tahraamalla nurmikolla makasi tuo musta mies, jonka olin viikko sitten pelastanut Paunon ja Ipan kynsistä. Kyyristyin polvilleen hänen viereensä. Mies raotti hiljaa silmiään ja niissä välkähti tuskainen ilme. Sitten hän sulki silmänsä. Enkö koskaan saisi tietää, oliko asialla jotain tekemistä kidnappaukseni kanssa. Oliko mies ehkä mahdollisesti yrittänyt pysäyttää auton minun takiani. Tuntui kyllä aika itsekkäältä ajatella niin, mutta jossain sisälläni tunsin, että asioilla oli yhteys. Jouduin selittämään poliiseille kidnappausjutun, ja myös sen mitä tapahtui noin kaksi viikoa sitten. Kaksi päivää onnettomuuden jälkeen tuli tieto, joka koski minuun kovasti; tumma mies oli edellisiltana kuollut ruhjeisiinsa. Vähän ennen kuolemaansa hän oli sanonut: "Kiittäkää tyttöä puolestani!" Asia ei jättänyt minua rauhaan, kadutti kun en ollut ehtinyt jutella miehen kanssa, mutta nythän sekin oli liian myöhäistä. Kidnappausasia oli jäänyt sikseen. Poliisilla ei ollut tarpeeksi todisteita asiasta. Kidnappaajatkin olivat luikkineet pakoon siinä hässäkässä, mikä tien varressa oli tapahtunut. Paunoa ja Ipaa ei sitten näkynytkään pitkään aikaan, eipä silti, en olisi ollut edes innokas juttelemaan heidän kanssaan. Eräänä iltana Pauno kuitenkin oli ilmestynyt ovellemme. Isä oli avannut oven ja tuli tietysti virnuillen huoneeseeni vihjaillen jostain komeasta pojasta joka oli tullut hakemaan minua elokuviin. Pauno sanoi olevansa pahoillaan tapahtuneesta ja halusi hyvittää asian jotenkin. Häntä ilmiselvästi kadutti tuo mustan miehen haukkuminen. Hän oli jopa liittynyt johonkin järjestöön, joka vastusti rasismia En tiedä, mikä tauti minuun oli iskenyt, mutta Pauno todellakin näytti komealta seisoessaan siinä pimeässä katuva ilme kasvoillaan. Kävellessämme kohti elokuvateatteria, pieni musta kissa ilmestyi pensaasta ja alkoi kehrätä jalkaani vasten, kuin se olisi tuntenut minut. Sen silmissä välähti jokin tuttu, kiitollinen ilme. Tuo ilme sai minut tuntemaan itseni onnelliseksi eivätkä muutaman viikon takaiset tapahtumat enää vaivanneet minua.Kevään viimeinen koulupäivä oli edessä ja ilmassa oli jännitystä. Kesäaurinko lämmitti ihanasti selkääni polkiessani kouluun tuon kentän ohitse, jossa pikkupojat olivat kerran niin iloisesti leikkineet ja pelanneet palloa. Ella Sohlo |