• Rakkauden rajat - Idealistin kuolinhuuto - Juhana Harju

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Rakkauden rajat - Idealistin kuolinhuuto

Martin Luther King ja Coretta King saatuaan tiedon Martinille myönnetystä vuoden 1964 Nobelin rauhanpalkinnosta.

Minä taasen, suuressa rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kaipuussani, ymmärrän asian seuraavasti: Ihminen on kautta historian halunnut ymmärtää hellyyden ja huolenpidon kuuluvan vain hänen lähipiirilleen. Muut ovat olleet uhka, hallitsematon tekijä idyllisen yhteisön ympäristössä. Ihminen on elänyt kulttuuriumpiossa, josta käsin muu maailma näyttää oudolta ja mielettömältä. Tällöin rakkauden osoittaminen toista rotua tai kulttuuria edustavalle lähimmäiselle on ollut vieroksuttavaa käytöstä, ja rakkautta on usein jaettu miekalla tai tuliluikulla.

Historia on myöskin läsnä tänä päivänä, ja kukaan ei voi kieltää yhteisöjen tiivistyvän juuri kieltämällä muiden oikeus asettua heidän rinnalleen, syrjimällä ulkopuolisia. Syrjintä voi olla passiivista, kuten joissakin hienoissa ravintoloissa tai putiikeissa, aktiivista, kuten uusrasistien mielenosoituksissa tai sitten kulttuurisidonnaista, aiheutuen yhteiskuntarakenteista - kuten asia on maailmankaupassa. Syrjintä voi myös muuttua raivoksi puolustaa omaa rotuaan tai uskoaan, purkautuen suunnitelmallisina seka järjettöminä väkivallantekoina.

Tätäkin rotutietoisuutta esiintyy myös nykyään, eikä edes kovin kaukana meistä. Roy Gutmanin Pulitzer-palkittu raportti entisen Jugoslavian sodasta, "Kansanmurhan todistaja", vuodelta 1993 kertoo serbien karmivista sotaponnistuksista, kuten joukkoraiskauksista ja moskeijoiden suunnitelmallisesta tuhoamisesta. Toki muslimitkin ovat syyllistyneet raiskauksiin, kidutuksiin ja siviilien murhiin, mutta serbien johtajien koordinoima operaatio vaikuttaa hiukan yli-innokkaalta. Suuri Serbia vaatii alistetun viiteryhmän. johon verrattuna oma kansa vaikuttaa suorastaan ylevältä.

Suuria visioita on myös pienemmillä tekijöillä, kuten haukiputaalaista Nukussa puukottaneella nuorella. Omaa tietämättömyyttään julistavia ihmisiä ei ole muutenkaan vaikeaa löytää tästä kaupungista. Romaneja, värillisiä ja homoja vilisee puheessa, kun puheenaiheista on pulaa. Stereotypiat heistä ovat käytössä, kun ystävää halutaan loukata. Tässä kielenkäytössä toteutuvat kokonaisuudessaan Ciceron ja Kingin lainausten ehdot: nimittelyssä käytettäviä ihmisiä ei ensinnäkään rakasteta, ja heidän olemassaoloakaan ei oikein suvaita, sillä se on jollakin tapaa hyökkäys iloisen seurueen itsetuntoa kohtaan. Jos tällaiseen porukkaan liittyisi ihonväriltään tummempi ihminen, niin punastuvat kasvot kertoisivat tarkasti käytöksen syyn, tietämättömyyden. Totuushan on, että Suomessa on väkilukuun suhteutettuna uskomattoman vähän pakolaisia ja ulkomaalaistenkin osuus asukasluvusta on vain 1.3%. Ruotsinkielisiä on noin 6%, romanin- ja saamenkieliset eivät yhteensäkään saa kokoon yhtä prosenttia väestöstä. Kuten näistä luvuista voi huomata, Suomi on monokulttuurinen maa. Valtaväestö elää nykyäänkin lähes puhtaan suomalaisuuden ja suomalaisuudesta vivahteita saaneen kansainvälisen kulttuurin keskellä. Tiedotusvälineet voisivat tarjota vaihtoehtoja ja auttaa maailmankuvan laajentamisessa, mutta valitettavasti median intressi vaikuttaa pikemminkin olevan kansan johtaminen harhaan kuin vaihtoehtojen tarjoaminen. Tästä on hyvänä osoituksena nuorten kuva kehittyvän Afrikan ongelmien syistä, joka on suhteellisen suppea. Kuivuus, laiskuus ja luonnonolot ovat useimmin tarjottuja syitä ongelmiin. Monimutkaisen globaaliin talousjärjestelmään kytkeytyvän ongelman eri aspekteja olisi voitu toki selventää mediassa, mutta tätä ei ilmeisesti ole nähty tarpeelliseksi. Kriittinen mediasukupolvi ei olekaan niin kriittistä, tai edes tiedostavaa.

Suomesta meren taakse:

Biodiversiteetti ja sen säilyttävä luonnonsuojelu ovat maapallon fyysisen tulevaisuuden elinehdot. Elinehtoja on myös henkisellä puolella, sillä yksi globaali monokulttuuri ei riitä tyydyttämään monimuotoisen ihmisen elämysten ja ideoiden nälkää. Kulttuurien kirjo on todellisuudessa se tekijä, joka pitää ihmisen hengissa ja saa hänet haluamaan jatkuvuutta, jatkoa elämälle maanpinnalla.

Näin ajatellen tuntuu käsittämättömältä millä innolla hallituksen ja sotilasdiktatuurit tuhoavat pieniä yhteisöjä, kuten Amazonasin intiaaniheimoja ja heikentävät elämän edellytyksiä kerran jo" pelastamiltaan" kansoilta, kuten asia on Australian aboriginien kohdalla. Myös monikansalliset tekevat tuhojaan maailman joka kolkassa, mutta niiden motiiveita on helpompi ymmärtää, sillä rahan keruu on näille yrityksille itseisarvo, syrjäyttäen kaikki kulttuuri- ja humanitaariset arvot. Seurauksia on vaikea arvioida, mutta pahimmillaan ne ovat tuhoisia. Kun kulttuuri muodostuu samoista länsimaisista elokuvista, äänitteistä, kirjoista ja muista arvoteollisuuden tuotteista, on vaikea kuvitella kulttuurin saralla suuria positiivisia mullistuksia, jotka voisivat johtaa myös aineelliseen hyvään tällä hetkellä syrjityissä maissa. Toisaalta joku voisi väittää tällä olevan myös positiivisia vaikutuksia, sillä on vaikea kuvitella rasismin lisääntyvän yhdenmukaisessa maailmassa.

Tämäkin ilouutinen on harhaa, sillä monokulttuurin henkinen sisältö ei ole sieltä suvaitsevaisimmasta päästä. Media, jonka tehtävä on luoda kaikille kansoille sopiva tuote, päätyy todennäköisesti arvottomaan ratkaisuun tai ammentaa arvonsa länsimaiden historiasta, tai vaikkapa Yhdysvaltain patriotismista. Pienemmistä alkuperäis- tai vastakulttuureista muodostetaan uussiirtomaavaltaista viestiä tukevia satiirisia stereotypioita ja samalla halvennetaan suurinta osaa maailman ajattelevista yksilöistä. Pienin nimittäjä siis on siis määräävä. Vaikutukset tällaisella toiminnalla ovat tuhoisia ja näkyvät aivan arkisessakin elämässä. Nuori maailmankansalainen voi olla hyvinkin suvaitsevainen, mutta silti ajatella buddhalaisesta munkista naiviin sävyyn joko hiljaa hihitellen tai trendikkäästi palvoen. Kriittinen ajattelu ja yhteiskunnallinen aktiivisuus ovat tässä tilanteessa tärkeitä, vaikkakaan ei saa sortua puhumaan mitä sattuu vaiennettujen suilla.

Kulttuureita ovat myös pienemmät ja lyhyenkin ajan sisallä muodostuneet yhteisöt, joiden arvot ja esteettinen ajattelumaailma käyvät jossakin määrin yksiin. Nämäkin kulttuurit antaessaan arvon muidenkin mielipiteille ovat ansainneet koskemattomuuden ja suojan kulttuurirasismia vastaan, sillä erottavana tekijänä mielipiteet eivät suuresti eroa ihonväristä tai kansalaisuudesta. Ennakkoluuloinen suhtautuminen vaikkapa vegaaneja tai eläinten oikeuksien puolustajia kohtaan on myös omien mielipiteiden aliarviointia. Suomessa vallitseva vapaus perustaa yhdistyksiä ja liittyä niihin on tässä mielessä tärkeä, sillä juuri näistä yhteisöistä yksilö voi löytää oman henkilökohtaisen kansalaisuutensa, samalla kuuluen laajempaan viitekehykseen, omaan maahansa.

Merten takaa todellisuuden eteen:

Oululainen nuori puhuu suunsa puhtaaksi. (Oikeaa nimeä en voi kertoa, mutta ikää hänellä on 16 vuotta.)

Hei, olen Juha (nimi keksitty), 16-vuotias lukion ekaluokkalainen Oulusta. Juhana kertoi minulle tästä kilpailusta, ja lupauduin kertomaan vähän siitä, mitä rasismi merkitsee minulle ja mitä rasismi on Oulun kaupungissa. Aloitetaan vaikka koulustamme, jossa opiskelee muutama vieraan maan kansalainen. He puhuvat täydellistä suomea eikä muutenkaan terävyydessä ole mitään vikaa. Ainoastaan tieto erilaisesta taustasta saa aikaan pientä kyräilyä, joka tulee joskus esille varovattoman huulenheiton seurauksena. Kiusaamista ei toki esiinny, sillä onhan lukiolainen jo kypsä välttämään sellaista. Tosin aika ajoin huomaan parhaiten tuntemani pojan olevan hiukan ahdistunut selkeästi aistittavasta epäluuloisuudesta.

Sääli, sillä hänen kanssaan keskustellessa oppii joka kerta uutta. Myös kaupungin keskustassa on tätä samaa syrjivää menoa, joka voi kaveriporukassa alkoholin innoittamana muuttua aivan suoraksi huuteluksi, tai jopa - ikävä kyllä - huiteluksi. Monet tummaihoiset tai homoparit pelkäävät, syystäkin, juhlivaa Rotuaaria. Itse olen katsellut vierestä, sillä kaljapullo takaraivossa ei innosta olemaan idealisti. Oikeasti nämä rasismiin taipuvaiset tyypit ovat ihan tavallisia, minunkin tuttujani, mutta heille ei ole mennyt perille viesti ihmisten tasa-arvosta, tai ehkä ne jutut joita on kerrottu, eivät vain ole vielä ehtineet vaikuttaa. Totuushan on, niin kuin se kampanja meni, että "kaikki erilaisia, kaikki tasa-arvoisia". Ei ole mitään jarkeä alkaa huutelemaan jotain "Suomi suomalaisille", sillä sehän johtaisi vain tylsään samanlaisuuteen ja katukuvassa olisi vain niitä samoja vaaleita käppyröitä. Kulttuurimme kuten myös geeniperintömme tarvitsee vähän tuuletusta ja sitäpaitsi tämä kaupunkikin tarvisi vähän uutta meininkiä, vaikka konsertteja ja aitoa etnosafkaa. Juuttiputiikki on tässä kaupungissa yksi parhaita juttuja.

Loppusanat

Meitä on moneksi, ja niin onkin hyvä. Tätä kirjoittaessani en voinut olla ajattelematta, mihin yksi kulttuuri ja yksi maailmankatsomus johtaisi tällaisiin mittoihin paisuneen ihmisrodun puuhissa. Tekisimme kai samoja asioita tai ainakin ymmärtäisimme maailman katkerasti samojen arvojen kautta, jokainen mennyttä, parempaa aikaa muistellen. Idealisti tietysti haluaa uskoa, että tähän ei koskaan jouduta, vaikka yhdenmukaistamisen aate on nyt uusien viestintäteknologioiden aikana voimakkaampi kuin koskaan. Onhan yhdenlaista monokulttuuria vaikkapa englannin nostaminen ainoan oikean yleiskielen asemaan. Kyynikko tietysti vastaa, että maailma ei ehdi yhdistyä, vaan ihminen tuhoutuu piakkoin omaan mielettömyyteensä ja uskon puutteeseen.

Keskitie tässä on rationaalinen linja, jonka mukaan kulttuurit kyllä yhtenäistyvät, mutta se johtaa myös pienempien kulttuuriperinteiden arvostukseen ja parantuneisiin tietoihin humaanista perinnöstämme. Siten muukalaisvihakin vähenee. Voimme arvostaa Ciceron lähes muinaista marmoriviisautta ja Kingin tiedostavaa lausahdusta. Voimme myös arvostaa nykypäivän ajattelijoita, poliittisia vankeja ja niitä, joka todella toimivat auttaen kärsiviä ja suvaiten myös autettavien kulttuurin. Omia uskomuksiaan ei koskaan saa tyrkyttää. Kuitenkaan mikään teko ei yksin riitä, vaan kaikki perustuu yhteen tunteeseen, rakkauteen. Jollemme havaitse olevamme arvokkaita ja ainutlaatuisia, ja toisaalta osa ympäröivää luontoa, niin toivoa ei liiemmin ole.

Juhana Harju 
Lyseon Lukio