• Vuosi 1492 ja rasismi
• Juutalaisten karkoitus 1492

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Juutalaisten karkoitus 1492

Espanjalainen kansallisvaltio rakennettiin kristinuskonnon ja 'veren puhtauden' yhtenäiselle perustalle. Espanjan juutalaisten karkotus 1492 erosi aiemmista siinä suhtessa, että ensimmäistä kertaa kristilliseen antijudaismiin yhdistyi vaatimus 'veren puhtaudesta' (espanjaksi limpieza de sangre). Syntyi "ensimmäinen institutionalisoitu rasismin muoto Euroopan historiassa" (Leon Poliakov).

Arabien valtakausi Iberian niemimaalla vuosina 711-1492 oli suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden aikakautta. Maurit sallivat kristittyjen ja juutalaisten säilyttää uskontonsa, kielensä ja omaisuutensa. Juutalaiset kohosivat tuona aikana merkittäviin taloudellisiin ja poliittisiin asemiin. Tärkeiksi keskiaikaisiksi juutalaiskeskuksiksi muodostuivat Toledo, Barcelona, Córdaba ja Sevilla. Kristillisten kuninkaiden taistellessa islaminuskoisia maureja vastaan tilanne muuttui. Uskonnollinen fanaattisuus suuntautui muslimeja ja juutalaisia vastaan. Vuodesta 1391 lähtien juutalaiset joutuivat pogromien kaltaisten joukkomurhien kohteeksi. Taustalla olivat uskonnolliset ja taloudelliset syyt. Etenkin espanjalainen kaupunkiporvaristo koki juutalaisten kauppiaiden, käsityöläisten, lääkärien ja finanssimiesten olevan esteenä taloudellisen ja poliittisen vallan kasvulleen. Espanjalainen aatelisto pyrki taas estämään juutalaisten nousun yhteiskunnan ylempiin sosiaalisiin kerroksiin.

Juutalaiset asetettiin vuoden 1391 pogromin yhteydessä Espanjan katolisilla alueilla pakkovalinnan eteen: kääntyminen kristinuskoon tai maanpakolaisuus. Juutalaiset "uuskristityt" eli conversot vapautuivat juutalaisille säädetyistä rajoituksista. Se mahdollisti heidän nopean etenemisen yhteiskunnassa aina aateliston ylempiin piireihin asti. Siten pakkokastamisen vaikutukset olivat päinvastaiset kuin oli odotettu. Kristityt alkoivat syyttää conversoja näennäiskääntymisestä ja inkvisitio, joka syntyi alkuaan Paavi Gregorius IX:n (1227-1241) aikana, sai tehtäväkseen huolehtia katolisen uskon puhtaudesta. Mutta inkvisition lisäksi säädettiin "veren puhtauden" sisältävä Toledo-säädös vuonna 1449, jonka tarkoituksena oli suojella kristillisen aateliston ja porvariston etuja. Säädöksen mukaan julkisista viroista erotettiin kaikki ne, joilla oli kolmessa sukupolvessa yksikin juutalainen esivanhempi. Säädöksen vaatimuksen 'veren puhtaudesta' oli esittänyt Calatravan ritarikunta jäsenilleen jo 12. vuosisadalla. Säädöstä tukivat myös kaupungin alemmat kerrokset, jotka olivat kristittyjä. 'Puhtaan veren' vaatimus yhdisti kansakunnan tehokkaasti, koska se teki sen alimmastakin edustajasta paremman kuin ylhäisestä 'uuskristitystä'. Paavin ja kruunun vastuksesta huolimatta uusi periaate levisi vähitellen koko espanjalaisten hallitsemalle alueelle. 'Rodusta' (Raza) ja siihen sisältyvästä 'puhtaan veren' vaatimuksesta tuli vähitellen ratkaiseva kriteeri espanjalaisessa yhteiskunnassa.

'Puhtaan veren' vaatimus ei tukeutunut biologisiin perusteluihin, vaan espanjalaiset teologit olivat kehittäneet sille uskontoon perustuvan oikeutuksen. Heidän mukaan kaikki kastetut kristityt olivat tasa-arvoisia tuonpuoleisessa. Mutta juutalaisten ja myöhemmin muidenkin 'vääräuskoisten' kohdalla kaste menetti maallisen vaikutuksen, sillä heidän väärä uskontonsa oli ennen kristinuskoon 'kääntymistä' myrkyttänyt heidän verensä pysyvästi. Uuskristityt muodostivat yhteiskunnan 'epäpuhtaiden' ja alistettujen luokan, mikä 'puhdasveristen' kristittyjen mielestä oli oikeutettu maanpäällinen rangaistus toisesta syntiinlankeemuksesta.

"Veren puhtauden" periaate kumosi kasteen vainosta ja syrjinnästä vapauttavan vaikutuksen ja toi ensimmäisen kerran varhaisrasismin käytäntöön mm. käsitteet puoli-, neljännes- ja kahdeksasosajuutalainen. Assimilaatio hyväksyttiin muodollisesti vasta kolmannen sukupolven jälkeen. Vapautuakseen lopullisesti juutalaisista turvautui Espanjan kuningas 1492 heidän karkottamiseensa. Osmaanisen valtakunnan sulttaani Bayazid II kutsui juutalaiset valtakuntaansa toivoen saavansa siten uutta voimaa kaupan ja tieteen piiriin. Espanja pyrki pitämään huolta, että karkotetut juutalaiset eivät saanet minkäänlaista suojapaikkaa muissa kristillisissä valtioissa Euroopassa. Muodollisesti Espanjasta tuli 'juutalaisista vapaa' maa. Yhtenäisen kansakunnan luominen juutalaisvainojen ja 'puhtaan veren' politiikan avulla vaati kalliin hinnan. Inkvisitio, jonka tehtävänä oli etsiä yhteiskunnan sisällä piileskelevät 'myrkyttyneen veren' edustajat eli juutalaiset, loi maahan pelon lamauttavan ilmapiirin, edisti mielivaltaa ja aiheutti yleistä epävarmuutta vuosisatojen ajaksi. Juutalaisten karkotuspäätös kumottiin vasta Cádizin kongressin yhteydessä vuonna 1812 ja ensimmäinen synagoga avattiin uudelleen vuonna 1968 Madridissa. Inkvisition yhteiskunnallista ilmapiiriä myrkyttävä toiminta lakkautettiin lopullisesti Espanjassa vasta vuonna 1834.

Kuuluisa espanjalainen ajattelija Menéndez y Pelayo nimesi 'puhtaan veren' politiikan synnyttämän "rotutaistelun" jo 1800-luvulla "pääsyyksi niemimaan rappioon". Inkvisition myrkyttämä ilmapiiri johti ensinnäkin henkisen elämän näivettymiseen. Juutalaisten karkottaminen merkitsi toiseksi käsityöläisammattien ja kaupunkiporvariston olennaista heikentymistä. Taloudellinen alamäki voimistui, kun 'puhtaan veren' vaatimus ulotettiin koskemaan myös maureja ja heidän jälkeläisiään, jotka karkotettiin lopullisesti vuonna 1609. Juutalaisten ja maurien harjoittamaa kauppaa ja käsityöläisammatteja alettiin vierastaa 'puhdasveriselle' sopimattomana. Ranskalainen tutkija Leon Poliakov yhteenveto onkin seuraava: "Ei ole mikään ihme, jos maa, jossa 'käsityötaidoilla' oli niin huono mainee ja kauppaa pidettiin syntinä, oli lopulta tuomittu rappioon."

[JJ]