• Walt Disneyn "täydellinen" maailma

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Walt Disneyn

"täydellinen" maailma

Disneyn sijoittaminen kapitalistisen järjestelmän piiriin edellyttäisi yhtiön asioiden hyvin tarkkaa penkomista, mutta koska tällaista tutkimusta tuskin koskaan tulee ilmestymään, meidän on tyydyttävä tietoihimme sarjakuvien valmistusoloista, niitä luovista henkilöistä ja heidän suhteestaan työhön ja Disneyhin. Jos heitä (työntekijöitä ja Walt Disneytä) verrattaisiin mehiläisiin, niin Disney haluaisi olla pölyttäjä. Vaikka hän olikin loistava toimittaja ja markkinoija, tuli kapitalistisen talouden lakien mukaan kaikista hänen alaistensa ideoista ja työstä hänen omaisuuttaan. Koko uransa ajan Disney esti taiteilijoitaan ja kirjoittajiaan saamasta minkäänlaista arvostusta ja kunnioitusta. Silloinkin, kun ammattiliitto pakotti hänet mainitsemaan taiteilijat sarjakuvien alussa, hän varmisti, että hänen nimensä oli ensin ja eniten esillä. Kun eräs huippupiirtäjä sai henkilökohtaisen Oscar -palkinnon, astui Disney lavalle ottamaan palkinnon vastaan.

Kaikki freelancereiksi Disneylle pyrkivät saivat tietysti ison nipun lähinnä ulkomaitten sarjakuvaohjelmaa varten suunniteltuja "ohjeita sarjakuvan tekijälle". Nämä säännöt eivät kehota keksimään uusia henkilöitä. Esimerkiksi USA:ssa ei tunneta muualla hyvin tunnettuja henkilöitä kuten Kroisos Pennosta tai Touho Ankkaa, eivätkä uudet tapahtumapaikatkaan ole toivottuja. Säännökset päinvastoin korostavat ainoastaan tuttujen henkilöhahmojen käyttöä ja kieltävät lisäksi sivuhenkilöiden "kaiken liikkeen ylöspäin". Suora lainaus ohjeista: "Sivuhenkilöt eivät koskaan saa olla tarinoittemme tähtiä, vain pelkkiä apuhenkilöitä". Nämä määräykset jarruttavat sitä pientäkin kasvunvaraa, jota Ankkalinnan väellä on joskus ollut. Toimintaa kielletään myös paikantamaan mihinkään tiettyyn maantieteelliseen alueeseen, Disneyn unelma ei sijaitse Amerikassa vaan Mikä-mikä-maassa. Onneksi kaikkia sääntöjä ei ole noudatettu. Ankkalinna on selvästi tyypillinen keskilännen kaupunki, vähän samanlainen kuin missä Disney itse varttui. Ja seikkailut yleensä vievät henkilöt hyvinkin eksoottisiin kohteisiin maapallolla. Vanhemmissa suomalaisissa Aku Ankka -lehdissä on selviä mainintoja esimerkiksi kadunnimistä Helsingissä.

Seksi ja muukin sukupuolinen kanssakäyminen on Disneyn maailmassa suuri tabu. Tässä setien ja tätien luvatussa maassa pienokaisten vanhemmat kuolevat jotta heidän sisarensa joutuvat huolehtimaan heistä. Disneyn kannattajat sanovat, että nämä piirteet ovat osoitus viattomuudesta, puhtaudesta ja kunnollisuudesta, mutta tämä puute ei voi olla sattuma. Ilmeisesti lapsille on pitänyt rakentaa poikkeava maailma seksuaalisuuden peittämiseksi. Ja eikö tällainen kehityksen ja perhesuhteiden puute aiheuta sen, että maailma tuntuu epätodelliselta, vaikka tavoitteena oli juuri luoda tuttu ja turvallinen ympäristö? Pikku Hukalla sentään on isä, mutta häneltäkin puuttuu perheen toinen vanhempi, pojan biologinen äiti. Juuri tämä äitien puute satumaailmassa pistää ilkeästi silmään. Syitä voi ehkä etsiä Disneyn omasta lapsuudesta. Muistelmistaan hän jätti kokonaan pois äitinsä ja sisarensa. Itseasiassa hän ei ole kuuluisaksi tulonsa jälkeen ollut missään yhteydessä perheensä jäseniin Roy-veljeä lukuunottamatta. Roy toimi koko ajan Disneyn talousjohtajana ja myös jonkinlaisena isähahmona kahdeksan vuotta nuoremmalle pikkuveljelleen. Hän oli se toiveisä, joka ei jatkuvasti vaihtanut työpaikkaa ja asuinpaikkaa, hän ei riistänyt viatonta nuorta poikaa anastamalla hänen lehdenjakotyöstä ansaitsemistaan rahoista, eikä hän hakannut puolustuskyvytöntä lasta nahkaremmillä, jotta olisi tuntenut itsensä enemmän mieheksi.

Voidaan kyllä hyvällä syyllä sanoa, että Walt Disneyllä oli onneton lapsuus. Hänen isänsä yritti monenlaisia töitä, menestymättä missään. Perhe päätyi harhailemaan suurkaupungin ja maaseudun väliä. Näitä traumaattisia lapsuudenkokemuksia voisi hyvin pitää osasyynä Disneyn syvään inhoon naisia ja seksuaalisuutta kohtaan.

Rasismista voidaan hyvin puhua, kun korkeimmassa sikariportaassa istuu vain valkoisia miehiä, naiset ja eriväriset tekevät huonoimmin palkatut hanttihommat. Disney onkin kerran myöntänyt avoimesti: "Naiset kyllästyttivät minua aina, yhä vieläkin." Hänellä oli erittäin vähän läheisiä naissuhteita. Myöskään hänen tyttärensä elämänkerrasta ei löydy mitään mainintaa läheisistä perhesuhteista. Tulevan vaimonsa Lillian Boundsinkin hän tapasi, koska hän vaati hakijoista vähiten palkkaa (niin pientä ettei hän myöhemmin jaksanut sitä aina nostaakaan). Ja seurustelu oli herra Disneylle pelkkä kaupallinen liiketoimi ja naimisiinmeno mukavuuden tavoittelua, koska Roy-veli muutti pois ja Walt tarvitsi huonetoverin ja kokin. Niinpä myös hänen mielikuvitusmaailmansa eläjät ovat joutuneet ikuiseen noidankehään, jossa jatkuvasti vihjaillaan ja luodaan mielikuvia, mutta mitään ei ikinä tule tapahtumaan. Tämä onkin ainoa suositus jota on noudatettu.

Disneyn maailmassa on kahdenlaisia naisia: pahoja äitipuolia ja ihania prinsessoja. Koska Ankkalinna on punaniskaideologian viimeinen kehto, naisten täytyy työskennellä "naisellisissa" ammateissa kuten sihteereinä tai ompelijoina. Ja jos mikään sellaisista ammateista ei kiinnosta, on vaihtoehtona myös hyväntekeväisyysyhdistyksen puolesta työskenteleminen. Mutta naiset eivät silti ole avuttomia miehisessä maailmassa, sillä he käyttävät seksin, tarkemmin sanottuna siitä pidättymisen voimaa, uhkaavat rupeavansa seurustelemaan kilpakosijan kanssa, jos mies ei täytä heidän toiveitaan. Tämä on erityisen yleistä Akun ja Iineksen suhteessa. Mutta koska näistä naisista ei loppujen lopuksi ole mihinkään, muodostuvat sarjakuvat ainaisista poikamiehistä.

Aseiden kuvaaminen on myös kielletty, mutta "vanhoja kanuunoita ja väkipyssyjä saa käyttää". "Muita tuliaseita saa tietyissä olosuhteissa käyttää pelotustarkoitukseen, muttei koskaan saa laukaista". Jokainen Aku Ankkaa lukenut tietää ettei tätä sääntöä ole noudatettu lainkaan. Mikillähän on salapoliisitarinoissa aina ase mukanaan, ja muutenkin hänen sarjoissaan pyssyt paukkuvat useasti. Säännöissä ei mainita miekkoja ja muita lähitaisteluaseita, mutta syytä olisi, sillä näitä on viljelty hyvin ahkerasti keskiaikaan tavalla tai toisella liittyvissä tarinoissa.

"Mitään likaisia, realistisia liikejuonia", "sosiaalisia eroja" tai "poliittisia erimielisyyksiä" ei saa esittää. Ennen kaikkea merkit roduista on poistettava. "Alkuasukkaita ei saa koskaan esittää johonkin tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvana. Missään tapauksessa heitä ei saa esittää tyhmiksi, rumiksi, meitä huonommiksi tai rikollisiksi". Kaikki nämä ovat hienoja ideoita, mutta ikävä kyllä nämäkin on unohdettu suurimmilta osin. Sillä eikö Roope Ankka syyllisty usein hävyttömiin liikejuoniin ja käyttäydy mitä paheksuttavimmalla tavalla, josta veljenpojat (jotka muuten usein ovat ainoa hyvän omantunnon ääni näissä tarinoissa) moittivat sedän setäänsä. Sarjakuvat ovat täynnä köyhän mutta useimmiten hyvää tarkoittavan Akun ja hänen ilkeän rikkaan setänsä välisiä konflikteja, joissa köyhä useimmiten vetää lyhyemmän korren. Poliittiset teemat ovat hyvin suosittuja varsinkin amerikkalaisissa sarjakuvissa. Alkuasukkaat eivät osaa arvostaa meidän heille tuomaansa sivistystä ja käyttäytyvät tyhmästi ja ilkeästi.

Esimerkiksi käy jakso, jossa Mikki lähti Hessun kanssa tapaamaan ystäväänsä Torstaita, jolle on annettu näköjään sopivan rasistinen nimi, jonnekin Etelä-Amerikkaan. Saavuttuaan perille he huomaavat, että ovat joutuneen eksyksiin ja harhailevat viidakossa kaikkien eläinten armoilla ruokanaan ainoastaan banaaneja. Kun he viimein löytävät alkuasukkaan, he luulevat että tämä on Torstai. Perillä kylässä alkuasukkaat ovat söpöissä ruoholannevaatteissaan asettuneet riviin seisomaan ja Mikillä on suuria vaikeuksia tunnistaa "hyvä" ystävänsä näitten joukosta. Kaikki kylän asukkaat on tosiaan piirretty aivan samannäköisiksi. Kaverusten yllätykseksi hidas Hessu onkin täysin alkuasukkaiden jumalan näköinen ja he rupeavat palvomaan häntä. Mikki ja Hessu saavat myös hyvät naurut, kun Torstai esittelee heille "kehityksiä", tavaroita jotka Mikki oli hänelle aikaisemmin lahjoittanut. Kengät roikkuvat kaulassa koristeena ja jääkaappi on laitettu norsun selkään, jotta ratsastaja ei kastuisi sateella. Paljastuu että saarella ei ole mitään muuta syötävää kuin banaaneja. Neekerit eivät enää halua päästää Hessua lähtemään ja kaverukset lopuksi pakenevat saarelta.

Kaikessa karuudessaan ja yrityksessään erottua tavallisesta maailmasta Disney on ennemminkin tehnyt surkean mahalaskun kuin taikamaailman, johon lapsilla olisi turvallista astua. Erona siinä on muihin sarjakuviin vain se, että tässä maailmassa kaikki on tehty piilosanomina. Suurin osa asioista ei enää näytäkään niin viattomilta ja iloisilta kuin ensikatsomalla voisi luulla. Aku ei ole sen hyveellisempi kuin muutkaan.

Janne Moilanen Karjasillan lukio 2c