 |
|
|
|
|
|
Monikulttuurisiin kouluihin tutustumassaOpetushallituksen järjestämällä kansainvälisyyskursilla Manchesterissa marraskuussa 1996 saimme mahdollisuuden vierailla muutamassa paikallisessa koulussa. Koska suomalainen ryhmä koostui pääasiassa opettajista, oli kiinnostus myös suurta. Vierailujen tarkoituksena oli nähdä esimerkinluonteisesti kuinka brittiläisessä koulujärjestelmässä oli ratkaistu monen eri kulttuurin samanaikainen läsnäolo luokkahuoneessa ja koulurakennuksessa. Kulttuurien lisäksi tietenkin myös kieliä ja yhteiskunnallisia "luokkia" oli useita.Ensimmäinen koulu sai jo rakennuksena koko ryhmän ihastumaan. Koulu oli rakennettu kivestä ja sitä ympäröivät suurehkot viheralueet. Koulun rehtorina toimi alkujaan saksalainen nainen, joka omalla persoonallaan oli luonut koulusta sellaisen kuin mitä se nykyisin on. Koulu antoi oppilailleen mahdollisuuden asettaa omat tavoitteet opiskeluun ja myöhempään elämään. Mikäli joku oppilas halusi tulevaisuudessa työskennellä siivousalalla, ei sitä pidetty millään tavalla huonona asiana, vaan oppilasta pyrittiin tukemaan kaikin sydämin hänen haaveessaan. Koulun oppilaina oli pelkästään tyttöjä, mikä mahdollistaa hyvin esimerkiksi muslimioppilaiden koulukäynnin. Koulupuvun suhteen oli myös tehty sovellutuksia esimerkiksi uskonnosta tai kulttuurisesta taustasta johtuen (kuten lyhyen hameen ja hunnun käytössä). Koulussa työskenteli monen eri kielen opettajia, koska tarkoituksena on, etteivät oppilaat unohda omaa koti- ja äidinkieltään. Näin ollen jokaiselle oppilalle tarjottiin mahdollisuus opiskella sekä englantia että omaa koti- tai äidinkieltään. Kielen osaamiseenhan liittyy niin monia muita ulottuvuuksia kuin vain sen tekninen hallinta. Mikäli koulussa ei opetettaisi kuin englantia, jäisivät opiskelijoiden suhteet vanhempiin varsin vähäisiksi (englannin kieli vallitsevana kielenä siirtyisi todennäköisesti vähitellen myös vahvemmaksi käyttökieleksi). Perheellä on kuitenkin merkittävä osa monessa kulttuurissa. Koulussa oli ilmiselvästi ymmärretty kielten merkitys sekä sopeutumisessa että mahdollisuuksissa pärjätä niinkin "kovassa" yhteiskunnassa kuin mitä brittiläinen on verrattuna esimerkiksi pohjoismaisiin hyvinvointiyhteiskuntiin. Koulu oli rehtorinsa johdolla panostanut käsityksemme mukaan varsin paljon hyvään työilmapiiriin ja sitä kautta myös työn tehokkuuteen. Opettajakunta tuntui puhaltavan yhteen hiileen, jotta oppilaille tarjoittaisiin vain mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja hyvää opetusta. Useasti kouluissa, joissa on useita kulttuurisia ryhmiä ja kerrostumia, ovat myös ongelmat paljon monipuolisempia. Lisäksi kysymyksessä on oppilaita, joiden vanhemmat ovat monesti tulleet Isoon-Britanniaan ns. paremman leivän toivossa. Tällöin myös perhettä koskettavat sopeutumis- ja kielivaikeudet ovat todellista arkipäivää sekä koulun oppilaille että sen henkilökunnalle. Opettajat joutuvat opetustyönsä ohella tekemään paljon valistustyötä oppilaitten vanhempien keskuudessa, jotta heidän tyttärensä voisivat käydä koulua ja siten saada paremmat mahdollisuudet kuulua brittiläiseen yhteiskuntaan. Tällainen kotien valistus on tavallista, koska kysymyksessä on nimenomaan tyttökoulu, ja tyttöjen koulutusta pidetään joissakin kulttuureissa hyödyttömänä. Toinen koulu, jossa vierailimme, otti meidät jo pihalla vastaan aivan eri tavalla kuin aamupäivän vierailukohde. Ensinnäkin kysymyksessä oli tavallinen sekakoulu, jonka oppilaat olivat nuorempia. Näin ollen pihalla mekastettiin, leikittiin ja pelattiin jalkapalloa ja hypättiin hyppynarua. Tämän koulun osaomistaja oli kristillinen kirkko, mikä ei kuitenkaan näkynyt millään tavalla esimerkiksi oppilaitten kulttuuri- tai uskontotaustassa. Koulun oppilaina oli aivan samalla tavalla kuin muissakin monikultuurisissa kouluissa hyvin heterogeeninen lapsiryhmä. Kirkon osuus oli lähinnä kai taloudellinen. Tämä koulu ei millään tavalla huokunut samaa lämpöä ja viihtyvyyttä kuin ammupäivän koulu. Rehtori oli terhakkaan oloinen, mutta kouluun ei ollut saatu me-henkeä. Koulun oppilaskunta koostui eri kultuurien lisäksi myös vammaisista lapsista. Näin ollen koulun oli pystyttävä tarjoamaan erikoisopetusta paitsi eri kieliryhmille myös erityisopetusta oppimis- ja liikkumisvaikeuksista kärsiville lapsille. Koulun opettajien antama vaikutelma opettamisesta ja oppilaskunnasta tuntui olevan paljon itsestäänselvempi kuin aamupäivän tyttökoulussa, jossa kaikkeen oli jollakin tavalla paljon pohtivampi ote. Mielestäni tämä oli yksi merkittävimmistä eroista näiden kahden koulun välillä. Se, että joudutaan tekemään uudenlaisia ratkaisuja ja pohtimaan asioita yhdessä aidosti kiinnostuneina ja motivoituneina näkyy ilmeisen hyvin työskentelyilmapiirissä ja tuloksissa. Suomessa ei ole missään koulussa päästy vielä sellaiseen heterogeenisuuteen kuin Britanniassa tuntuu olevan monessa koulussa. Historiallisista syistä johtuen Isoon - Britanniaan on tullut monenlaista kansaa ja kulttuuria rikastuttamaan sen arkipäivää. Siellä on jouduttu tekemään koulumaailmassa uraauurtavaa työtä, johon varmasti kannattaa tutustua, kun se on ajankohtaista täällä Suomessa. Outi Toropainen
|