  |
|
|
|
|
|
IhmisoikeussopimuksetIhmisoikeuksilla tarkoitetaan erityisen tärkeitä tai perustavanlaatuisia oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille. Ne ovat siten sekä yleisiä että luovuttamattomia. Ihmisoikeuksista ryhdyttiin ensimmäisen kerran keskustelemaan valistuksen aikana 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla. Taustalla oli mm. englantilaisen filosofin ja yhteiskuntateoreetikon John Locken teoria luonnollisista ihmisoikeuksista: oikeudesta vapauteen, persoonallisuuteen, elämään ja omistamiseen.Ihmisoikeussopimuksiksi kutsutaan sellaisia kansainvälisiä sopimuksia, joissa valtiot sitoutuvat turvamaan oikeudenkäyttöpiirissään oleville ihmisille joitakin erityisen tärkeitä oikeuksia. Niiden velvoittavuus perustuu kansainvälisen oikeuden yleisiin periaatteisiin kuten pacta sunt servanda -velvoitteeseen ("sopimukset on pidettävä"). Sen mukaan jokaisen kansainväliseen yhteistyöhön osallistuvan valtion velvollisuus on kunnioittaa antamiaan sitoumuksia. Suurin osa Suomen solmimista ihmisoikeussopimuksista on valmisteltu Yhdistyneissä kansakunnissa, Euroopan neuvostossa tai Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen ihmisoikeudet haluttiin turvata kansainvälisillä järjestelyillä. Historiallinen kokemus oli opettanut, että kansallisvaltiot eivät halunneet tai kyenneet takaamaan niitä. Yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kansainvälisen säätelyn lähtökohtana pidetään Yhdistyneiden kansakuntien (YK) perustamista vuonna 1945 ja Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, joka hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1948. YK:n perustamisasiakirjaan ja ihmisoikeusjulistukseen vaikutti erityisesti halua estää natsismin ja yleensä toisen maailmansodan aikaisten hirmutöiden toistuminen. Siksi jo YK:n peruskirjaan (26.6.1945) sisällytettiin määräykset maailmanjärjestön ja sen jäsenvaltioiden velvollisuudesta kunnioittaa ihmisoikeuksia ja estää syrjintä. Ihmisoikeuksia tähdensivät myös kokemukset vuosisatoja kestäneestä eurooppalaisesta ekspansiosta, laajentumis- ja siirtomapolitiikasta Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Siinä oli usein käytetty hyvin raakoja ja väkivaltaisia keinoja. Sekä YK:n sopimuksissa että käytännössä tähdennettiin II maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä ja aina 1980-luvulle saakka ihmisoikeuksien turvaamista tasa-arvoisesti kaikille. Vähemmistöjen asemaan ja heidän oikeuksiensa erityiseen luonteeseen ei kiinnitetty niinkään huomiota. Sen on arveltu johtuneen osittain siitä, että Saksa käytti 1930-luvulla ja II maailmansodan aattona häikäilemättä hyväksi saksankielisiä vähemmistöjä muissa maissa esittäessään aluevaatimuksiaan. Eurooppalaisista asiakirjoista tärkeimpiä ovat Euroopan neuvostossa
vuonna 1950 hyväksytty ja vuonna 1953 kansainvälisesti voimaan
astunut yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi
(Euroopan ihmisoikeussopimus). Alkuperäiskansojen oikeuksien kannalta
tärkeä on vuonna 1989 Kansainvälisessä työjärjestössä
ILO:ssa hyväksytty yleissopimus numero 169. Euroopan ihmisoikeussopimusta
pidetään eräänlaisena esikuvana ihmisoikeuksien kansainvälisestä
säätelystä. Siihen kuuluu yksilövalitusmenettely eli
yksittäisten ihmisten mahdollisuus valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen,
jos katsoo oikeuksiaan loukatun.
|