  |
|
|
|
|
|
Saamelaisrenessanssista AltaanSaamelaiskulttuuri ja saamelaisten asema Pohjoismaissa on kokenut viimeisten vuosikymmenien aikana suuren muutoksen. Teknologian kehitys on muuttanut elinkeinoja ja yhteydenpitoa, asutuksen kiinteytyminen ja moderni asumismuoto ovat muuttaneet elintapoja, koulutus ja sopeutuminen suuryhteiskunnan rakenteisiin ovat aiheuttaneet kriisin perinteiselle saamelaisyhteiskunnalle. Saamelaiskulttuuri ei pysty enää siinä mielessä kuin ennen eristäytymään ja sulattamaan rauhassa vaikutteita. Sulautuminen ja sulauttaminen ulottuvat nyt myös henkiseen elämään.Siirtyminen moderniin yhteiskuntaan on johtanut myös toisensuuntaiseen kehitykseen. Parantuneet liikenne- ja suuryhteiskunnan muut yhteydet ovat yhdessä ulkopuolisen paineen kanssa johtaneet saamelaisten itsetunnon kasvuun. Saamenmaa on selvästi alettu tiedostaa kaikkien saamelaisten muodostamaksi yhteisöksi, jonka valtioiden rajat ja muut historialliset tekijät ovat rikkoneet. Etnisen identiteetin syntyminen on ollut mahdollista vasta sen myötä, että saamelaiskulttuuri on siirtynyt perheiden ja kylien muodostamista paikalliskulttuureista kohti yleissaamelaisuutta. Saamelaisten yhteiskunnallinen tietoisuus on kehittynyt sotienjälkeisen ajan haparoivasta yhteyden etsimisestä taistelevaan asenteeseen, joka huipentui eri valtioiden saamelaiset yhdistävässä taistelussa pohjoisnorjalaisen Altajoen patoamista vastaan. Se on hakenut selkeitä muotoja niin järjestöjen perustamisena, saamelaispolitiikkana kuin kulttuurityönäkin. Saamelaisten oma kansallinen ajattelu kehittyi 1960-luvulle saakka varsin hitaasti. 1960-luvun saamelaisliikehdintä alkoi nuorisosta, kuvaavasti juuri ensimmäisestä "asuntolasukupolvesta" (Saamelaiskulttuurin murros sodan jälkeen). Saamelaisliikkeen taustalla oli vähemmistöjen maailmanlaajuinen herääminen puolustamaan oikeuksiaan. Varsinaisesti se oli kuitenkin reaktiota sotienjälkeisen sulautumiskauden tavalle yrittää unohtaa kulttuuriperintö ja omat arvot. Ominaista 1970-vaihteen liikehdinnälle oli saamelaiskulttuurin läpimurto laajalla rintamalla, kuten oli tapahtunut vuosisadan alussakin: politiikassa, tiedotusvälineissä, kulttuurissa ja yhdistystoiminnassa. Olennainen oli taiteen, ennen kaikkea kirjallisuuden ja musiikin, osuus virinneessä "saamelaisrenessansissa", kuten sitä on nimitetty. Nils-Aslak Valkeapää nosti joiun keskeiseksi kansallistunteen symboliksi ja myös estraditaiteeksi vuonna 1968 aloittamillaan konserteilla ja julkaisuillaan ensilevystään Joikuja (1968) lähtien. Veijo Länsman ja Deadnugádde nuorat -yhtye yhdistivät perinnettä ja saamen kieltä uuden popmusiikin vaikutteisiin. Valkeapää ja Kirsti Paltto kehittivät kaunokirjallista ilmaisua. Tärkeä merkitys saamelaisrenessanssissa oli perinteisen käsityön elpymisellä 1970-luvun alussa, jolloin aloitettiin käsityön ammatti- ja työllisyyskurssit. Merkittävimpiä saamelaispoliittisia uudistuksia 1970-luvun alussa olivat Saamelaisvaltuuskunnan syntyminen Suomessa ja Pohjoismaisen saamelaisinstituutin perustaminen Norjassa peräkkäisinä vuosina 1972 ja 1973. Edellinen on saamelaisten poliittinen edustuselin, josta tuli esimerkki myöhemmin Norjassa ja Ruotsissa perustetuille saamelaiskäräjille. Jälkimmäinen on tutkimuslaitos, jonka merkitys arkipäivän saamelaispolitiikassa on ollut huomattava. Sotien jälkeen kiihtynyt luonnonvarojen käyttö ja suoranainen riisto, johon valtiot jälleenrakennuskauden tarpeisiin vedoten syyllistyivät, johti väistämättä saamelaisten elämänmuodon vaarantumiseen, mutta myös kasvavaan reaktioon. Suurta vahinkoa luonnonympäristölle on tehnyt erityisesti vesistörakentaminen kaikkialla Saamenmaassa. Ruotsin ja Norjan puolella vesistörakentamista vastaan alettiin osoittaa mieltä 1960-luvulla. Tunnetuin ja suurin mielenosoitus oli yli kymmenvuotinen taistelu Alta-Kautokeino -vesistön suojelemiseksi. Vuoden 1981 tammikuussa sen kärjistyi poliisioperaatioon, jossa Norjan hallitus vei väkivalloin läpi tahtonsa valjastaa Altajoki energiakäyttöön. Tappio merkitsi yllättävää käännekohtaa Norjan saamelaisille. Viranomaisten väkivaltaiset otteet alkuperäisväestöä kohtaan avasivat monien - ennen kaikkea nuorten - silmät, ja monet heräsivät saamelaisuuteen. Melkein kaikkien nykyisin vaikuttavien saamelaistaitelijoiden taustalla on osallistuminen Alta-taisteluun tai sen antama heräte. Taistelun aikana saamelaisliike löysi kansalliset symbolinsa. Sinipunakeltainen saamenlippu kohosi uhmakkaasti tankoon Stillassa, joskin vuonna 1986 tehty virallisempi versio erosi siitä hieman. 
Saamen lippu Poliittisesti merkittävä Altan kahakka oli siksi, että
se muutti Norjan virallisen politiikan saamelaisia kohtaan. Selkkauksen
jälkeen valtio oli pakon edessä. Sen maine vähemmistöasioissa
oli saanut pahan kolhun, eikä lainsäädännössä
ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa huomioon myös saamelaisten tarpeet.
Kymmenessä vuodessa Norjan saamelaispolitiikassa on toteutettu suuri
osa niistä uudistuksista, joita saamelaiset Alta-taistelussa vaativat:
oma edustuselin, kielilaki ja saamelaisten hyväksyminen alkuperäiskansaksi.
|