• Antisemitismi
    • Juutalaisvainot Hitlerin Saksassa
[Edellinen]   [Seuraava]

Katso myös dokumentit 1-3

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

 
 
 
 
 
 
 
 

 

Juutalaisvainot Hitlerin Saksassa

Hitlerin noustua valtaan tammikuun lopulla vuonna 1933 antisemitismistä tuli Saksan virallinen ideologia. Mutta se ei merkinnyt, että antisemitismi olisi ollut Hitlerin Saksan sisä - ja ulkopolitiikan keskeinen asia. Ne Hitler määritteli helmikuun alussa 1933 armeijan johdolle seuraavasti: "marxismin poiskitkeminen", "taistelu Versailles'in rauhansopimusta vastaan", "armeijan luominen tärkeimpänä edellytyksenä poliittisen vallan uudelleensaavuttamiselle".

Kansallissosialistisen johdon ensimmäiset terroritoimenpiteet eivät suuntautuneet juutalaisia vastaan, vaan ensimmäinen isku kohdistui Saksan kommunistiseen puolueeseen ja työväenliikkeen aktivisteihin helmikuun lopussa 1933. Juutalaisvastaisen pogromin natsijohto organisoi 1.4.19-33. Sen kohteena olivat juutalaisten omistamat pikkuyritykset. Yksityispankit ja suuret teollisuusyritykset jätettiin tietoisesti toimenpiteen ulkopuolelle.

Seuraava juutalaisvastainen toimenpide oli 7.4.33 säädetty virkamieslaki, jonka perusteella juutalaiset erotettiin valtion ja yliopiston viroista ns. arjalaispykälää hyväksikäyttäen.

Kuva: Maija Kokkonen, Niina Leiviskä ja Marika Leinonen

Vaatimus "arjalaisen" syntyperän todistamisesta asetti natsit vaikean määrittelyongelman eteen: kuka on juutalainen? Kysymyksen ratkaisu oli myös edellytys juutalaisvainojen jatkumiselle. Sen kautta määriteltiin konkreettisesti ihmisryhmä, joka joutui vainotoimenpiteiden kohteeksi. Natsi-ideologian mukaan sen olisi pitänyt perustua rodullisiin määrityksiin. Natsien rotuteoreetikot eivät olleet kykeneviä määrittelemään "juutalaista rotua" siten, että sille olisi voitu antaa lainvoima. Ainoaksi kriteeriksi jäi uskonto. Huhtikuussa 1933 annetun säädöksen mukaan "ei-arjalaista alkuperää" olivat kaikki henkilöt, joilla oli juutalaiset vanhemmat tai isovanhemmat; heitä pidettiin juutalaisina, jos he olivat tunnustaneet juutalaista uskontoa. Arjalaistodistus oli saatavissa ainoastaan kirkon avustuksella, koska ennen vuosia 1875/76 syntyneet oli rekisteröity kirkonkirjoihin. Ilman niihin tukeutumista arjalaistodistuksen hankkiminen ei olisi ollut yhdellekään saksalaiselle mahdollinen.

Uuden laadullisen asteen juutalaisvainoissa muodostivat vuonna 1935 säädetyt ns. Nürnbergin lait. "Laki valtakunnankansalaisesta" teki juutalaisista toisen luokan kansalaisia. "Laki veren suojasta" kielsi avioliitot 'arjalaisten' ja juutalaisten välillä. Lain myöhemmät täydennykset kriminalisoivat seksuaalisuhteet 'arjalaisten' ja juutalaisten välillä kuolemantuomion uhalla.

Juutalaisvainot saivat uuden muodon 9.11.1938 eli ns. 'kristalliyö'-pogromin yhteydessä. Tuolloin SS, SA ja Gestapo systemaattisesti sytyttivät synagogia palamaan ympäri Saksaa, pahoinpitelivät juutalaisia ja kuljettivat noin 30 000 juutalaista valmiiksi laadittujen listojen perusteella keskitysleireihin. Avoin terrori Saksan kansan silmien edessä ei ollut mikään sattuma tai villiksi tulleiden antisemiittien raivokasta riehuntaa, vaan sen taustalla oli useita täysin tietoisesti asetettuja tavoitteita.

Pogromin keskinen taustatekijä oli natsijohdon tekemä päätös sodan aloittamisesta. Hitler oli antanut 21.10. 1938 salaisen käskyn valmistella Tsekkoslovakian lopullista aseellista miehittämistä. Toisena tavoitteena natsijohdolla oli ryöstää juutalaisten omaisuus ja mahdollistaa siten asevarustelun jatkaminen. Kolmanneksi pogromin piti valmistaa henkisesti Saksan kansaa tulevaan sotaan.

Juutalaisvainojen eräs keskeinen tehtävä vuosina 1933-1939 oli valmistaa henkisesti Saksan kansa tulevaan sotaan ja etenkin 'herrarodun' edustajan rooliin miehitetyillä alueilla. Ko. vuosina juutalaiset toimivat antisemitistisen politiikan välityksellä koekenttänä natsien testatessa erilaisia terrorin metodeja. Se oli kenraaliharjoitus tulevalle laajamittaiselle julmuudelle, jonka kohteeksi juutalaisten lisäksi joutivat erityisesti slaavilaiset kansat, sintin ja roman edustajat. Neljänneksi se oli ratkaiseva askel juutalaisen omaisuuden ryöstämisessä ja heidän karkottamisessa julkisesta elämästä.

Puhe "juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" ei vuosina 1933 -39 merkinnyt juutalaisen väestön fyysistä tuhoamista. Natsijohdon tavoitteena ennen sotaa oli juutalaisten "täydellinen maastamuutto" eli "juutalaisista vapaa Saksa". Se, että "juutalaiskysymyksen lopullinen ratkaisu" sai kansanmurha-politiikan muodon, oli mahdollista vasta sodan oloissa.

[JJ]