DOKUMENTIT

dokumentti: 4/11
viittaus artikkelista:
Transatlanttisen orjakaupan alku

[Edellinen]   [Seuraava]


KRONIKOITSIJA ZURARAN KERTOMUS ORJANMETSÄSTYKSESTÄ VUONNA 1444
 

Nämä kaksi kapteenia tekivät valmisteluja ja varustivat viisi venettä miehistönään kolmekymmentä miestä, kuusi kussakin, ja lähtivät vesille auringonlaskun aikaan. Soudettuaan koko yön he saapuivat aamun valjetessa saarelle, jota he etsivät. Ja kun he tunnistivat sen merkeistä, jotka murjaanit olivat maininneet, he soutivat hetken aikaa lähellä rantaa, kunnes silloin, kun tuli valoisaa, he saavuttivat lähellä rantaa sijaitsevan murjaanikylän, jonne saaren kaikki asukkaat olivat kokoontuneet. Nähdessään sen miehemme pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan, mitä heidän pitäisi tehdä ... Ja vaihdettuaan mielipiteitä he katsoivat kylään, missä he näkivät murjaanien lähtevän taloistaan vaimoineen ja lapsineen niin nopeasti kuin pystyivät, sillä he olivat havaineet vihollisensa. Viimeksi mainitut huusivat Pyhän Jaakobin ja Pyhän Yrjön sekä Portugalin nimiä ja hyökkäsivät kylään tappaen ja vangiten niin monta kuin pystyivät. Siellä saattoi nähdä äitien hylkäävän lapsensa, aviomiesten hylkäävän vaimonsa, kun jokainen yritti parhaansa mukaan paeta. Jotkut sukelsivat veteen, toiset yrittivät piiloutua majoihinsa, toiset piilottivat lapsensa meriruohon sekaan toivoen näiden onnistuvan pakenemaan, mutta heidät löydettiin sieltä jälkeenpäin. Ja lopulta meidän Herramme, joka palkitsee jokaisen hyvän teon, päätti että töistään Hänen palveluksessaan heidän [portugalilaisten] pitäisi saavuttaa voitto vihollisistaan sinä päivänä sekä palkinto ja maksu kaikista teoistaan ja kustannuksistaan...

Karavellit saapuivat Lagosiin ... ja seuraavana päivänä Lanzaroteen, ja päävastuussa ollut mies sanoi prinsille: "Herra! Teidän armonne tietää erittäin hyvin, että teidän tulee ottaa vastaan viidennes näistä murjaaneista ja kaikesta, jota otimme mukaamme tuosta maasta, jonne lähetitte meidät Jumalan ja itsenne palveluksessa. Nyt nämä murjaanit, pitkän laivamatkan vuoksi ja siksi, että heidän sydämensä ovat surulliset, koska he huomaavat olevansa niin kaukana syntymäpaikastaan, ja siksi, että heitä pidetään vankina tietämättä lainkaan, mikä heidän kohtalonsa on oleva, sekä senkin vuoksi, että heitä ei ole käytetty purjehtimisessa, ovat kaikista näistä syistä melko huonossa kunnossa ja sairaaloisia. Niinpä minusta näyttää tarpeelliselta, että Te määräätte heidät siirrettäviksi karavelleista huomenaamulla ja vietäviksi niitylle kaupungin-portin luokse ja jaettavaksi siellä viiteen ryhmään tavan mukaan, ja että Teidän Armonne menee sitten valitsemaan sen ryhmän, joka Teille parhaiten sopii." Prinssi sanoi olevansa mielissään ... mutta ennen kuin he tekivät mitään muuta he valitsivat parhaan murjaanin lahjoituksena sen paikkakunnan kirkolle ja toisen pienen murjaanin, josta myöhemmin tuli fransiskaaniveli, he lähettivät Sao Vicenceen, jossa hän aina eli katolilaisena kristittynä...

Seuraavana päivänä ... vangitut, jotka oli tuotu yhteen niitylle, olivat mahtava näky, koska heidän joukossaa oli muutamia, jotka olivat suhteellisen valkoisia, komeita ja ylhäisiä; toisia jotka eivät olleet niin valkoisia, vaan mulattien kaltaisia; taas toisia jotka olivat mustia kuin etiopialaiset ja joiden kasvot ja keho olivat niin epämuodostuneet, että heistä vartioivista tuntui kuin he olisivat katselleet kuvia alhaisimmista maanpiireistä. Mutta mitä inhimillistä sydäntä, vaikka kuinka kovaa, ei oli satuttanut harras tunne katsella sellaista väkijoukkoa? Sillä jotkut pitivät päänsä taivutettuina ja heidän kasvonsa kylpivät kyyneleissä, kun he katsoivat toisiinsa. Toiset valittivat mitä katkerimmin, katsellen taivaaseen, kiinnittäen silmänsä siihen ikään kuin pyytääkseen apua luonnon herralta. Jotkut iskivät kasvoihinsa kämmenillään ja heittäytyivät suulleen maahan, toiset kertoivat surustaan maansa tapaan laululla, ja vaikka meidän väkemme ei voinut ymmärtää heidän kielensä sanoja, (he ymmärsivät) niiden olevan täysin soveliaat heidän surunsa määrän. Mutta lisätäkseen heidän suruaan vielä suuremmaksi jakamisesta vastaavat saapuivat näyttämölle ja alkoivat erottaa heitä toisistaan jakaakseen heidät samanlaisiin viidenneksiin. Siitä syntyi tarve erottaa lapset vanhemmistaan, vaimot miehistään, veljekset toisistaan. Siinä ei hyväksytty ystävyyttä eikä sukulaisuutta, vaan sen sijaan jokainen jäi siihen, mihin sattuma hänet sijoitti!, Oh, mahtava kohtalo, teet ja saat tekemättömäksi onnenpyöräl-läsi, järjestä tämän maailman asiat niin kuin sinua miellyttää! Paljastatko myös näille kurjille ihmisille hieman siitä, kuinka heidän käy, niin että he saavat vähän lohdutusta suunnattomassa surussaan? Ja sinä, joka työskentelet niin kovasti jakaaksesi heidät, katso säälien niin suurta kurjuutta ja katso kuinka he takertuvat toisiinsa niin, että tuskin saat erotetuksi heidät!... Ja niin he veivät jakamisen päätökseen kovin ponnistuksin, sillä vankien tuottamien vaikeuksien lisäksi niitty oli hyvin täynnä sellaisia ihmisiä sekä kaupungista että ympäröivistä kylistä ja piireistä, jotka olivat ottaneet täksi päiväksi vapaata työstään ainoana tarkoituksenaan nähdä tämä uutuus. Ja nähtyään nämä olennot toiset itkivät ja toiset ottivat osaa jakamiseen. He saivat aikaan häiriön, joka suuresti hämmensi niitä, jotka olivat vastuussa jakamisesta. Prinssi oli siellä voimakkaan hevosen selässä seurueensa ympäröimänä ja jaellen suosiotaan kuin mies, joka toivoo saavansa hieman aineellista etua osastaan. Neljäkymmentäkuusi sielua, jotka kuuluivat häneen osuutensa, hän jakoi nopeasti muiden joukkoon, koska hänen omaisuutensa suurin lähde oli hänen omassa tavoitteessaan. Hän tervehti suurella mielihyvällä niiden sielujen pelastumista, jotka aikaisemmin olivat olleet kadotettuja. Ja nämä ajatukset eivät varmasti olleet turhia ... Minä, joka olen koonnut tämän kertomuksen tähän teokseen, näin Lagosissa poikia ja tyttöjä, noiden ihmisten lapsia ja lastenlapsia, tässä maassa syntyneitä, kristittyinä yhtä hyviä ja tosiusko-vaisia kuin jos he olisivat polveutuneet krisillisen lain alkuajoista saakka niiden kautta, jotka ensimmäisinä kastettiin.
 

Vuonna 1441 portugalilainen retkikunta kaappasi Länsi-Afrikan rannikolla kaksi ylhöisöön kuulunutta. Heidän vapauttamisestaan vaadittiin kultaa, kuten Iberian niemimaalla oli tapana. Vuonna 1444 eräällä toisella portugalilaisella ryöstöret-kellä Afrikan rannikolla vangittiin 235 "valkoista" (berberiä) ja "mustaa", jotka kuljetettiin jaettavaksi ja myytäväksi Lagosiin Algarveen. Pian laivojen kapteenit huomasivat, että he voisivat vähemmällä vaivalla myös ostaa orjia ja myydä heidät Atlantin saarien asuttajille tai portugalilaisille ja espanjalaisille ostajille, jotka halusivat hankkia palvelijan tai työvoimaa.

Kuninkaallinen kronikoitsija Gomes Eannes de Zurara kertoo juuri tästä viime-mainitusta ryöstöretkestä. Seuraavana vuonna paavi julisti Romanus Pontifex -bullassa, että vankeja voitaisiin ostaa, jos tehtäisiin järjestelyjä heidän käännyttä-misekseen kristinuskoon. Heitä voitaisiin ostaa jopa muslimeilta, koska voittoja voitaisiin käyttää ristiretkiin. Hankittavaksi sopivia luonnehdittiin "mustiksi" (nigri) tai Guinean asukkaiksi. Vuodesta 1442 alkaen portuga-lilaisten ryöstöretkiä pidettiin ristiretkinä, millä peiteltiin ei-kristittyjen ryöstämistä ja vankien ottamista.
 

Lähde: Robert Blackburn, The Making of New World Slavery, 1998. Myös Zuraran kertomus on Blackburnin kirjasta.