OTTOBAH CUGOANON KERTOMUS

Jotkut meistä yrittivät turhaan juosta karkuun, mutta meille näytettiin pian pistooleja ja miekkoja uhaten, että jos me liikah-taisimmekaan, me jäisimme kuolleena siihen paikkaan. Yksi heistä teeskenteli olevansa ystävällisempi kuin muut ja sanoi, että hän puhuisi heidän herralleen saadakseen meidtä vapaiksi. Hän toivoi, että seuraisimme häntä; meidän jaettiin välittömästi osastoihin ja ajettiin hänen jälkeensä. Meidät ohjattiin pian tieltä, jonka tunsimme ja illan lähestyessä, kun me saimme näkyviimme kaupungin, he kertoivat meille, että heidän suuri isäntänsä asui siellä. He uskottelivat, että oli liian myöhäistä mennä tapamaan häntä yöllä. Seuraavana aamuna tuli kolme muuta miestä, joiden kieli poikkesi omastamme, ja puhui muutamille niistä, jotka olivat vahtineet meitä koko yön, mutta se, joka teeskenteli olevansa ystävämme suuren isännän tavoin, ja muutamat muut olivat menneet pois. Me kysyimme vartijoiltamme, mitä nämä miehet olivat puhuneet heille, ja he vastasivat että he olivat pyytäneet meitä yhdessä juhlimaan kanssaan ja että meidän täytyy lykätä tapaamista isännän kanssa myöhemmäksi; ollenkaan emme ajatelleet, että tuomiomme oli niin lähellä tai että nämä rosvot aikoivat juhlia meitä saaliinaan. Me kuljimme heidän matkassaan jälleen noin puolen päivän matkan, ja tulimme suuren väkijoukon keskelle, joka soitti musiikkia. Koko lopun päivää nautimme suuresti musiikista, tanssimisesta ja laulamisesta. Illalla meitä jälleen taivuteltiin, ettemme voisi palata sinne, missä suuri isäntä asui ennen kuin seuraavana päivänä. Kun nukkumaanmenoaika tuli, meidät eroteltiin eri rakennuksiin eri ihmisen kanssa. Kun seuraava päivä koitti, kyselin miehiä, jotka olivat tuoneet minut sinne, sekä loppuja kumppaneitani. Minulle kerrottiin, että he olivat menneet meren rannalle hakeakseen hieman rommia ja ruutia ja että muutamat tovereistani olivat menneet heidän kanssaan ja että muut olivat menneet pelloille tekemään sitä tai tätä. Se herätti minussa voimakkaan epäluulon, että tässä asiassa oli jokin petos, ja aloin ajatella, että toiveeni palaamisesta kotiin oli turha.
 

Ottobah Cugoano oli entinen orja, joka asettui asumaan Lontooseen 1770-luvulla vapauduttaan orjuudesta Länsi-Intian saaristosta. Hän toimi 1780-luvulla Britannias-sa niiden orjien puolustajana, jotka oli houkuteltu ansaan ja myyty Britanniassa. Korkeimman oikeuden tuomari lordi Mansfield oli vuonna 1772 päättänyt, että Britannian maaperälle tuotua orjaa ei saanut enää pa-lauttaa takaisin orjuuteen Amerikkaan.