  |
|
|
|
|
|
Kiista aatamien luvustaRotuteoriat kiistelivät olemassaolonsa ensimmäisen vuosisadan ihmisen alkuperän ykseydestä. Kysymys oli siitä, onko rotujen katsottava polveutuvan yhdestä kannasta ja mahdollisesti yhdestä kantaparista vai ovatko rodut syntyneet ja kehittyneet alunperin erillisinä, jolloin niitä voi pitää peräti eri lajeina. Edellistä, yksilinjaisen polveutumisen teoriaa kutsuttiin monogeneettiseksi (monofyleettiseksi) ja jälkimmäistä polygeneettiseksi (polyfyleettiseksi).Polygenetismin ja monogenetismin kiista oli jatkoa uskonnollisesti sävyttyneeseen kiistaan pre- ja coadamiiteista. Sen avasivat eräät oppineet 1500-luvulla. He pyrkivät selittämään löytöretkien hämmästyttävät havainnot oudoista, erilaisista ihmisistä, joista Raamattu ei tiennyt mitään. Preadamiittiteoria esitti, että näiden ihmisten kantapari oli luotu ennen Raamatun tuntemia ihmiskunnan kantavanhempia, Aatamia ja Eevaa. Coadamiittti-teoriassa aprikoitiin, että jumala oli luonut useita ihmislajin kantavanhempia samanaikaisesti eri puolille maapalloa. Kirkko ei 1500-luvulla luopunut vapaaehtoisesti auktoriteettiasemastaan myöskään varhaisen antropologian aluella. Paavi Paavali IV julisti vuonna 1559 kielletyksi teoksen, jossa ihmiskunta luokiteltiin ulkoisen hahmon perusteella. Preyreren täytyi Pariisin parlamentin pakottamana sanoutua irti preadamiittiopistaan. Vahvimpana luonnontieteellisenä perusteluna monogenetismille esitettiin rotujen välisten risteytysten hedelmällisyys ja lajien välisten hedelmättömyys. Selvästi jälkeläisten hedelmällisyyteen perustuvan lajikriteerin esitti Buffon. Hänen mukaansa ainoa varma metodi määritellä kahden eläimen samalajisuus oli kokeellisesti selvittää, kykenivätkö ne yhtymään ja tuottamaan siitoskykyisiä jälkeläisiä. Tätä kriteeriä hän sovelsi - tosin kokeitta - myös ihmiseen. Monet aikalaiset katsoivat Buffonin murtaneen selkärangan polygeneettiseltä teorialta. Niin ei käynyt, vaikka monet rotuteorian klassikoista kuten Carl von Linné, Pieter Camper, Johann Friedrich Blumenbach ja saksalainen filosofi Immanuel Kant olivat monogeneetikkoja - tosin kaikki eivät hyväksyneet Buffonin hedelmällisyyskriteeriä. Luonnontieteilijät olivat yleensä monogeneetikkoja. Polygenetismi kukoisti 1700-luvulla filosofien ja harrastelija-antropologien keskuudessa. Ihmisen muunnosten erilajisuuteen uskoivat mm. ranskalainen valistusfilosofi Voltaire ja skotlantilainen valistusfilosofia David Hume. Heistä Voltaire kirjoitti vuonna 1734, että "parrakkaat valkoiset, kähärät neekerit, [...] keltaiset rodut ja karvattomat ihmiset eivät polveudu samasta ihmisestä... (Valkoiset) ovat ensiluokkaisia verrattuna näihin neekereihin kuten neekerit ovat verrattuna apinoihin ja apinat verrattuna ostereihin". Voltaire säilytti sitkeästi polygenetistisen katsomuksen. Myöhemmin hän mm. totesi vain sokean voivan epäillä tosiseikkaa, että valkoiset, neekerit, albinot, hottentotit, lappalaiset ja kiinalaiset ovat täysin erillisiä rotuja. Myös Hume katsoi ihmiskunnan jakaantuvan toisistaan selvästi erottuviin ja eriarvoisiin lajeihin. Rotukäsitteeseen kiista polygenetismin ja monogenetismin välillä liittyi sikäli, että polygenetismi korosti rotujen ja rotutuntomerkkien pysyvyyttä ja vahvisti siten typologioivaa otetta. Yleensä polygeneettisestä käsitystä ihmisen alkuperästä täydensi vakaumus, että näin syntyneet ihmisen lajit ovat eriarvoisia. Polygeneettiset näkemykset sisälsivät siten lähes kauttaaltaan rasistisia piirteitä. Keskustelu monogenetismin ja polygenetismin välillä on jatkunut ja jatkuu yhä, vaikka argumentit ovat vaihtuneet. Yhdysvaltalainen antropologi, professori Carleton Coon esitti 1960-luvun alussa, että nykyihmistä edeltävä Homo erectus oli mahdollisesti jakaantunut viiteen maantieteelliseen rotuun tai alalajiin jo noin puoli miljoonaa vuotta sitten. Homo erecuts kehittyi sen jälkeen Homo sapiensiksi "ei yhdellä kertaa, vaan viisi eri kertaa, kun jokainen omalla alueellaan elävä alalaji ohitti kynnyksen enemmän eläimenkaltaisesta vaiheesta viisaampaan (sapient) vaiheeseen". Tälläkin kerralla polygenetistisen teorian yhtenä ulottuvuutena oli rotujen asettaminen arvojärjestykseen. Coon nimittäin väitti, että "jokainen rotu on saavuttanut oman tasonsa kehityksen asteikolla". Ne rodut, jotka ovat ensimmäisinä ohittaneet kehityksen kriittisen kynnyksen Homo sapiensiksi ovat kehittyneet eniten. Yllättävää ei liene, että "kongoidit" (Coonin termi mustista) ovat Coonin mielestä kavunneet kynnyksen yli muita myöhemmin, joskin Australian alkuasukkaat ovat jääneet lähimmäksi erectus-tasoa. [PI] |