• Rasismi nykyajan ongelmana
• Ekorasismi

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Ekorasismi

Yksi ekorasismin perusajatuksia on, että ainoastaan alueen syntyperäinen kansalainen pystyy omaksumaan kansallisen kulttuurin, kansallisen identiteetin ja kotiseuturakkauden. Tämä on ainoastaan se perusta, jolta ihminen kykenee ja on halukas suojelemaan omaa ympäristöään ja kotimaansa luontoa. Vieraan kulttuurin ja identiteetin omaavalta ulkomaalaiselta se ei onnistu. Entinen europarlamentaarikko ja saksalaisen oikeistoradikalismin yksi keulahahmo Harald Neubauer esitti ekologisen kriisin "henkisenä syynä" olevan kansallisen identiteetin puuttuminen. Hän totesi asiasta seuraavasti: "Sitä, jolla on heikko suhde omaan identiteetiinsä, kansaansa, isänmaahansa ja sitä kautta kotiseutuunsa, on vaikea saada innostumaan ympäristönsuojeluun. Kansallisen identiteetin lujittamiseen pyrkivät puolueet ovat siksi 'luonnollisia luonnonsuojelijoita'".

Laajojen kansalaispiirien keskuudessa ekorasistista ajattelua "ravitsevat" arkipäivän ajattelussa esiintyvät näkemykset, joita poliitikot ja tiedotusvälineet ruokkivat. Pakolaisuudesta ja väestökasvusta käytetään sellaisia käsitteitä kuin "ihmisvyöry", "pakolaisten tulva" tai "väestönräjähdys". Ekologisen tasapainon järkkyminen nähdään pääasiassa väestötiheyden aiheuttamana. SPD:n poliitikko Friedhelm Arthmann perustelee ulkomaalaisten maahanmuuton tiukkaa rajoittamista ekologisella argumentilla: "Meille saksalaisille ei ole (siirtolaisten tulo) hyväksi, koska me asumme eräässä maailman tiheimmin asutuista maista... Ympäristön suurin rasite koko maailmassa ja meillä on ihmisten suuri lukumäärä. Siksi olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi enää ylimääräisesti lisätä väestötiheyttä..." Ja hän jatkaa: "Minulla on se vaikutelma, että ulkomaalaisproblematiikka ei ole ylipäätänsä ennen minun lausumaami yhdistetty ympäristöongelmaan... tämän maailman suurin onnettomuus (on)... hallitsematon väestönkasvu, (sillä) miljardit ihmiset...tekevät ympäristöongelmasta hallitsemattoman. Se koskee erityisesti tiheästiasuttuja seutuja kuten Saksaa." Tällä tavalla ekorasistiset konseptiot eri muodoissa läpäisevät poliittiset suuntaukset ja tunkeutuvat arkipäivän keskusteluun huomaamatta.

Nykyisen ekologisen tilanteen perustalta on selvää, että läntinen elintaso ei ole mitenkään mahdollinen koko maailman mittakaavassa. Tästä ovat myös oikeistoradikalismin edustajat tietoisia. Johtavan oikeistoradikalismin ideologin Alain de Benoistin mielestä on "itsestään selvä totuus", että maapallon useimmat varannot kulutettaisiin lyhyessä ajassa loppuun, jos kaikki ihmiset käyttäisivät yhtä paljon energiaa ja raaka-aineita kuin teollisuusmaat.

Myös vaatimus maapallon 'tasapuolisesta' ekologisesta kuormittamisesta asettaa läntiset teollisuusvaltiot lähes ylivoimaisen tehtävän eteen. Se edellyttäisi rajua muutosta tuotannossa, kulutuksessa, energian ja raaka-aineiden käytössä. Vielä suuremmaksi ongelma tulee, jos halutaan korjata vinoutunutta maailmantalouden rakennetta ja vaikuttaa siten kasvavaan kansainvaellukseen. Mikäli läntiset teollisuusmaat eivät kykene muutokseen tulevat seuraukset olemaan arveluttavat.

Oikeistoradikalismin ideologien vastaus näihin ongelmiin on hyvinvointinationalismi ja linnake-Euroopa, joka suuntautuu kolmannesta maailmasta ja Itä-Euroopasta lähtöisin olevia pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja siirtotyöläisiä vastaan. Saksalaisessa johtavassa uusfasistisluonteisessa "Nation und Europa" -lehdessä vaadittiin kulttuurin ja perinteiden suojaamisen lisäksi puolustamaan "kovalla työllä rakennettua ja kamppaillen saavutettua sosiaalijärjestelmää" ja "laajojen väestöpiirien suhteellista elintasoa". Lehti esitti ajan vaatimuksena eurooppalaiselle oikeistoradikalismille: "Euroopan vapautta, sen hyvinvointia ja sen sosiaalista turvallisuutta on puolustettava kolmannesta maailmasta tulevan ryntäyksen pysäyttävällä suojamuurilla."

Ongelma on todellinen. Rooman klubin raportti kysyi huolestuneena: "Pystymmekö kuvittelemaan tulevan maailman, jossa rikkaiden ghetto puolustaa itseään pitkälle kehittynein asein nälkäisiä ja kouluttamattomia, työttömiä ja hyvin vihaisia ihmislaumoja vastaan." Raportin laatijoiden mielestä

kuvitelma heijastaa nykyistä kehitystä, mutta sen toteutuminen on epätodennäköistä, vaikkakin "se saattaa lisätä jyrkästi puolustamiskannalla olevaa rasismia ja rohkaista kansaa äänestämään oikeistolaisia diktaattoreita". Miten on? Oikeistoradikalismin ideologit mieltävät itsensä yhä avoimemmin tulevan linnake-Euroopan etujoukoksi ja esitaistelijoiksi. Heidän mukaansa nyt on toteutumassa saksalaisen filosofin ja ajattelijan Oswald Spenglerin ennuste vuodelta 1933 valkoisten taistelusta värillisiä vastaan. Spengler ennusti siitä tulevan "vaikein kriisi, jonka valkoisten kansojen on yhdessä, joko yhtyneinä tai ei, käytävä läpi, mikäli ne vielä haluavat tulevaisuutta". Tässä valkoisten taistelussa saksalainen ekofasismin kannattaja Herbert Gruhl näkee merkittäväksi etapiksi Persianlahden sodan, jonka yhteydessä "ensimmäisen kerran historiassa syntyi pohjoisen pallonpuoliskon keskinäinen solidaarisuus".

Hyvinvointisovinismi, rasistinen ulkomaalaisvastaisuus ja ekorasismi ovat vaarallinen yhdistelmä. Niiden avulla kyetään näennäisesti osoittamaan konkreettiset toimintakohteet: ulkomaalaiset. Toiseksi ne mahdollistavat erilaisten, toisilleen ristiriitaisten näkökulmien yhdistämisen. Ekologisen kriisiin ilmiöt voidaan selvästi nimetä. Niiden taustallahan ovat tämän teorian mukaan "ahnaat ulkolaiset" ja kolmannen maailman "väestöräjähdys". Ilman niitä Euroopan ekologinen tilanne ei olisikaan huolestuttava. "Ekorasistisille luonnonsuojelijoille" avautuukin siten mahdollisuus nauttia lyhyellä tähtäyksellä kulutusyhteiskunnan antimista, kunhan tämä nautinta rajoitetaan teollistuneeseen Länsi-Euroopan väestöön.

Länsieurooppalaisten oikeistoradikaalien linja on selvä: "Ratkaisu voi olla vain: Euroopan johdonmukainen sulkeminen kehitysmaiden siirtolaisvirralta."

Sen lisäksi äärioikeistolaisten puolueiden ja uusfasistisisten liikkeiden yhtenä tavoitteena on hierarkkinen, elitistinen ja vahva valtio. Sen taustalla on ollut näkemys liberaalis-parlamentaarisen valtion toimintakyvyttömyydestä ja heikkoudesta. Oikeistoradikalismin piirissä on nostettu viime vuosina tunnus ekodiktatuurin välttämättömyydestä.

Ekodiktatuurin vaatimuksen lähtökohtana ovat parlamentaaris-demokraattisen järjestelmän kasvavat ongelmat kärjistyvän ekokriisin oloissa. Niiden syvyydestä Rooman klubin raportissa todetaan, että uusi maailmamme ei ole ilmeisesti hallittavissa nykyisin rakentein. Rooman klubin nykyisen demokratian kritiikistä äärioikeiston ideologit nostavat erityisesti esille lauseen: "Nykymuodossa demokratia ei enää sovellu edessä oleviin tehtäviin". Se puitteissa ei ole ensinnäkään mahdollista tehdä nopeasti vaadittavia päätöksiä. Se johtuu parlamentaarisessa järjestelmässä vallitsevasta ristiriidasta eräiden päätösten kiireellisyyden ja demokratiaan liittyvien dialogien välillä. Toisena tekijänä on poliitikkojen haluttomuus tehdä yleensäkään sellaisia päätöksiä, jotka edes jossain määrin edellyttäisivät äänestäjiltä uhrauksia. Kolmas parlamentaarisen järjestelmän 'ongelmalapsi' ovat enemmistöperiaateeseen liittyvät heikkoudet. Sitä on kritisoitu mm. siitä, että äänestyksissä vaikeat ekologiset ratkaisutilanteet latistuvat yksinkertaisiksi vastakkainasetelmiksi. Käytäntö on lisäksi osoittanut, että kansallisvaltion puitteissa löytyy lähes aina paikallisia tai alueellisia ympäristönsuojeluhankkeita vastustava enemmistö, joka kykee estämään niiden toteuttamisen. Nykyinen läntinen parlamentaarinen järjestelmä on hyvin jäykkä ja hidasliikkeinen pyrittäessä vastaamaan ekologisiin ongelmiin.

Saksalaisen oikeistoradikalismin ideologin Wolfgang Venohrin mukaan ihmiskunnalla ei enää ole varaa parlamentaarisen järjestelmän kyvyttömyyteen kasvavien ekologisten ongelmien maailmassa. Parlamentaarinen demokratia, joka ei ole tarpeeksi "oppimiskykyinen" ratkaistaakseen esiinnousevat ongelmat, tulee "murtumaan ekologisen kriisin paineesta". Venohr jatkaa: "Se, joka uskoo, että me voimme jatkaa edelleen toimettomuuden luksusta huolimatta maailman laajojen alueiden jatkuvasta aavikoitumisesta, yhä vähenevistä raaka-aineista, niukkenevasta vedestä ja elintarvikkeista, ei tunne historiaa tai on uneksija." Tähän tilanteeseen hänen mukaansa ainoa vastaus on ekodiktatuuri ja vahva valtio: "Kun kokonaisia kansoja uhkaa joutuminen tulvan alle tai kuoleminen janoon, joukkomyrkytys tai joukkoepidemia, ei voida kysyä yksilön intressiä eikä ole aikaa puoluepoliittisille keskusteluille." Ekodiktatuuri

tulee Venohrin mukaan "toteutumaan vuosien 2002 ja 2020 välillä." Hän mukaansa "sitä on mahdoton estää".

Toisen solmukohdan ekodiktatuurikonseptiossa muodostaa näkemys toisen maailmansodan jälkeisen hyvinvointivaltion purkautumisesta, joka tulee oikeistoradikaalien mukaan johtamaan poliittisen järjestelmän murtumiseen. Läntisten teollisuusvaltioiden yhteiskunnallisen vakauden perustan ovat muodostaneet jatkuva taloudellinen kasvu, hyvinvoinnin lisääntyminen, laajan kuluttajajoukkojen syntyminen ja lähes aukoton sosiaalinen turvaverkko. Se on nojautunut uusiutumattomien luonnonvarojen kasvavaan käyttöön ja ympäristön kuormituksen jatkuvaan kasvuun. Hinta on ollut kallis. Kehitys on vaarantanut luonnon palautuvuuden reunaehdot. Ympäristön saastuminen on asettamassa puheet jatkuvasta taloudellista kasvusta kyseenalaisiksi ja saattavat horjuttaa vakavasti sodan jälkeisen yhteiskunnan vakautta.

"Kuka valmistaa kansat...hyvinvoinnin päättymiseen?", kysyi uusoikeiston ideologi Guillaume Faye jo 1980-luvulla. Teollisen yhteiskunnan poliittisen taistelun yhdeksi ydinkysymykseksi on nousemassa länsimainen demokratian kestävyys siirryttäessä jatkuvasta taloudellisesta kasvusta 'niukkuuden aikakauteen'.

Ekokriisi ongelmineen tarjoaa mahdollisille fasistisluonteisille ratkaisuille hyvän kasvualustan tulevaisuudessa ellei ympäristöongelmia kyetä riittävän ajoissa torjumaan. Ellei niihin kyetä löytämään ratkaisua, niin läntisissä teollisuusmaissa on vaarassa oikeistoradikalismin vahvistuminen.

[JJ]