• Rasismi nykyajan ongelmana
• Kulttuurirasismi

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Kulttuurirasismi

Moderni rasismi sanan varsinaisessa mielessä alkoi, kun positiivisia tai negatiivisia henkisiä ja moraalisia arvoja sovellettiin luuloteltuihin pysyviin "rotuihin" 1700-luvulla. Systemaattiset rotuteoriat kehitettiin vasta 1800-luvulla.

Nykyisin oikeistoradikaalisia puolueita ja monia uusfasistisia ryhmittymiä yhdistää se, että ne eivät suinkaan käytä käsitettä "rotu", vaan asettavat sen tilalle kulttuurikäsitteen. Rodun sijasta korostetaan erilaisten etnisten ryhmien olemassaoloa ja niiden kulttuurisia eroja.

Kulttuurirasismissa hallitsevana ei ole enää puhe biologisista perintötekijöistä, vaan teesi ylitsepääsemättömistä kulttuurisista erilaisuuksista eri ihmisryhmien välillä. Kulttuurirasismin edustaja ei puhu tietyn ryhmän tai kansan rodullisesta ylivoimaisuudesta, vaan "rajoittuu" kulttuurien sekoittumisen vaarallisuuden korostamiseen, perinteiden ja elämäntavan erilaisuuden sovittamattomuuden korostamiseen. Kulttuurirasismia edustava äärioikeisto ei puhu enää eriarvoisuudesta, vaan kulttuurisesta erilaisuudesta.

Kulttuurirasismissa etnisten ryhmien väliset kulttuuriset erot ja kollektiivinen identiteetti absolutisoidaan. Kulttuuri kuvataan alueeksi, joka on vierailta täysin suljettu. Periaatteessa kulttuurirasismissa palataan vanhan biologisen rasismin asetelmiin: yksilöt on nyt suljettu oman kulttuurinsa häkkiin, kun ne aikaisemmin olivat rasistisen ideologian puitteissa rodun häkissä.

Kulttuurirasismin edustajat katsovat, että eräät kansakunnasta poissuljetut "vieraat" ryhmät (esim. islaminuskoiset) eivät ole assimiloitavissa. Tietyt ihmisryhmät ja heidän käyttäytymisensä 'luonnollistetaan' käyttämällä kulttuuriin, eikä biologiaan, perustuvia argumentteja. Siten heidät muutetaan "roduksi" uudella tavalla mainitsematta sanaa "rotu".

Kulttuurirasismin ideologit ilmoittavat puolustavansa kaikkien kulttuurien oikeutta ylläpitää omaa erityisyyttään. Heidän mukaansa jokainen kansallisten kulttuurierojen sekoittaminen synnyttää luonnollisia torjuntareaktioita. Rasistisen käyttäytymisen esitetään luonnollisena reaktiona kulttuurirajojen ylittämiseen. Muukalaispelko julistetaan universaaliksi yleisinhimilliseksi ja luonnolliseksi käyttäytymismuodoksi. Kansainvälistä politiikkaa tarkasteltaessa kulttuurirasismin argumentaatio on lähellä näkemystä maailmanlaajuisesta kulttuurien sodasta.

Kulttuurirasismilla on suuri poliittinen merkitys. Ensinnäkin se merkitsee ranskalaisen tutkijan Etienne Balibarin mukaan perinteisen antirasismin puolustusmekanismien järkkymistä. Kulttuurirasismi mahdollistaa sen, että rasistisen argumentoinnin puitteissa voidaan luopua ilman ongelmia koko "rotu"-käsitteestä. Sen puitteissa ei tarvitse selittää yksilön käyttäytymistä verestä tai geeneistä riippuvaiseksi, vaan yksin hänen kuulumisestaan historialliseen "kulttuuriin". Samalla kulttuurirasismi voidaan esittää panoksena vähemmistökulttuurien säilymisessä ja taisteluna imperialistista massakulttuuria vastaan. Toiseksi väite kulttuurisesta eriytymisestä ihmisen todellisena "luonnollisena ympäristönä" merkitsee, että voidaan väittää jokaisen kulttuurien sekoittumisen johtavan välttämättömästi puolustusmekanismin laukeamiseen ja aggressiivisuuden kasvuun.

Kulttuurirasismi merkitsee siirtymistä rotujen teoriasta ja keskinäisestä taistelusta ihmiskunnan historiassa "etnisten suhteiden" teoriaan yhteiskunnan sisällä. Enää ei lähdetä rodusta, vaan kulttuurisesta identiteetistä. Kulttuurirasismi tukeutuu myös ihmisten arkipäivän kokemuksiin kulttuurien yhteentörmäyksestä. Balibar korostaa: "Uusrasistiset teoreetikot eivät ole mitään perintötekijöiden mystisiä edustajia, vaan sosiaalipsykologian realistisia teknikkoja."

[JJ]