Teesi kulttuurien sodasta
Yhdysvaltalaisen politologian professorin Samuel P. Huntingtonin
tulevan maailmanpolitiikan suuntaviivoja 21. vuosituhannella tulisivat
määrittämään kulttuurien väliset konfliktit.
Hänen mukaansa kylmän sodan päättyminen herätti
illusion maailmanpolitiikan harmonisen kehityksen mahdollisuudesta. Kuuluisin
tämän suuntainen visio on amerikkalaisen Francis Fukuyaman
teesi historian lopusta, jonka mukaan "maailmanrauha syvenee ja vauraus
kasvaa sen alituisen laajentumisen myötä".
Persianlahden sota, aselliset konfliktit entisen Neuvostoliiton alueella
ja Bosniassa sekä monet sisällissodat ovat murskanneet unelman
harmonisesta kehityksestä. Kylmän sodan aikaisen supervaltojen
kilpailun tulee prof. Huntingtonin mukaan korvaamaan kulttuurien väliset
konfliktit.
Sivilisaatiot ovat hänen mukaansa laajin kokonaisuus, johon yksittäinen
ihminen saattaa identifioida itsensä kuuluvaksi ja kokea sen ulkopuolella
olevat muukalaisina. Huntington jakaa maailman 6-8 suureen kulttuuripiiriin
eli sivilisaatioon: kiinalainen, japanilainen, hindulainen, islamilainen,
länsimainen, eteläamerikkalainen, afrikkalainen ja ortodoksinen
kulttuuripiiri. Sivilisaatioiden elementaarinen tuntomerkki on hänen
mukaansa uskonto. Siten "sivilisaatioiden sota" on aikamme uskonnollisesti
määriteltyjen maailmankatsomusten sota. "Ihmiskunnan suuret kulttuurit
samaistetaan suuressa määrin maailman suuriin uskontoihin; ja
ihmiset, jotka jakavat etnisyyden ja kielen, ovat kykeneviä.. lahtaamaan
toisiaan, koska he uskovat eri jumaliin", kirjoittaa Huntington.
Huntingtonin konseption keskeinen yksi keskeinen heikkous on siinä,
että hän ei kykene tuomaan esille sitä, miksi erityisten
kulttuurialueiden tai niitä edustavien ydinvaltioiden yhteentörmäys
olisi kulttuurisista syistä väistämätön.
Suuri konfliktilinja tulee kulkemaan länsimaiden ja islamilais-kiinalaisen
kulttuuriblokkin välillä, kuuluu Huntingtonin teesi. Jotta länsimainen
sivilisaatio kykenisi säilyttämään heikentyvän
hegemonia-asemaansa kiinalais-islamilaista akselia vastaan tulevaisuudessa,
on sen ensinnäkin turvattava läntisen kulttuurin ainutlaatuisuuden
säilyminen. Siksi hänen mukaansa monikulttuurisen yhteiskunnan
vaatimus on tuhoisa. Sen toteutumisen merkitsisi läntisen sivilisaation
loppua. "Monikulttuurisuus kotimaassa vaarantaa Yhdysvallat ja lännen...
Kotoiset monikulttuurisuuden edustajat haluavat tehdä Amerikasta maailman
kaltaisen. Monikulttuurinen Amerikka on mahdoton, koska ei-länsimainen
Amerikka ei olisi amerikkalainen", kirjoittaa Huntington.
Toisena länsimaisen sivilisaation tehtävänä on säilyttää
lännen "tekninen ja sotilaallinen ylivoimaisuus muiden sivilisaatioiden
suhteen" ja jarruttaa "islamilaisen ja kiinalaisen sivilisaatioiden maiden
sotilaallisen mahdin kehitystä".
Tulevien konfliktien lähteenä ei Huntingtonille ole kasvava
maailmanlaajuinen eriarvoisuus. "Konflikti rikkaan ja köyhän
välillä on epätodennäköinen", väittää
Huntington, "koska köyhiltä mailta puuttuu normaalisti poliittista
yhtenäisyyttä, taloudellista valtaa ja sotilaallista potentiaalia
haastaa rikkaat maat". Rikkaiden maiden välillä taloussodat ja
köyhien valtioden välillä veriset sodat ovat mahdollisia,
"mutta kansainvälinen luokkasota köyhän Etelän ja rikkaan
Pohjoisen välillä on yhtä epärealistinen kuin yhtenäinen,
onnellinen harmoninen maailma".
Kieltäessään täydellisesti kasvavan sosiaalisen
eriarvoisuuden ongelman niin kansallisella kuin kansainvälisellä
tasolla Huntington ohittaa sen tosiasian, että kulttuuriset ja myös
uskonnolliset tekijät ovat harvoin konfliktin syy, vaan ennen kaikkea
taloudellis-sosiaaliset ongelmat ilman näkyvää ratkaisumahdollisuutta.
Saksalainen rauhantutkija Senghaas korostaa, että "sosiaalisen ja
taloudellisen syrjinnän tapaukset, jotka toistuvat poliittisella ja
kulttuurisella tasolla työntävät vähemmistöt marginaaliseen
sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen". Vasta kun yhteiskunnan marginaaliryhmiksi
pakotetulla vähemmistöllä ei näytä olevan tulevaisuutta,
tapahtuu politiikan kulttuurisoituminen ja kulttuurin politisoituminen.
Täten yhteiskunnalliset jakotaistelut saavat uskonnollisväritteisen
kulttuurikonfliktin luonteen. Konfliktin ydin on kuitenkin taistelussa
koulutusmahdollisuuksista, etenemismahdollisuuksista yhteiskunnassa, ammatillisista
asemista, statuksesta, tuloista, poliittisesta vallasta, eikä kulttuurista
tai uskonnosta. Ne tulevat vasta sitten pakopaikaksi hätätilanteessa,
kun näköpiirissä ei ole enää kunnollista tulevaisuudenperspektiiviä.
Monikulttuurisen yhteiskunnan muuttumista etnisten ryhmien välisten
konfliktien taistelutantereksi on vaikeata tulevaisuudessa välttää
ellei yhteiskunnan sisällä kasvavaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen
ja työttömyysongelmaan kyetä löytämään
ratkaisua. Ilman vaikeiden sosiaalisten ongelmien ratkaisemista on turha
uneksia etnisten ryhmien harmonisesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta.
Huntington visio maailmanlaajuisesta kulttuurien sodasta on heijaste
maailmanlaajuisen eriarvoisuuden mukanaan tuomista globaaleista ristiriidoista
eikä tulevaisuuden välttämätön kehitys. Kärjistyvä
sosiaalinen epätasa-arvo on tulevaisuudessa yksi suurimmista rauhan
uhista. Se uhkaa myös eri maiden sisäistä vakautta, etnisten
ryhmien rauhanomaisia suhteita ja monikulttuurisuuden yhteiskunnan toteutumismahdollisuuksia.
[JJ] |