  |
|
|
|
|
|
Väestönkasvu ja ympäristö - esimerkkinä KiinaKiinan itärannikolle oli 1800-luvun jälkipuoliskolla perustettu sata erityissatamaa, joiden ympärille oli 1950-luvulle tultaessa vähitellen keskittynyt huomattava osa väestöstä ja taloudellisesta toimeliaisuudesta. Epätasapainoisen tilanteen korjaamiseksi ja kylmän sodan vaikutuksesta päätettiin vallankumouksen jälkeen ensimmäisessä viisivuotissuunnitelmassa (1953-57) keskittää valtaosa maan pääomainvestoinnneista teollistumattomien sisämaamaakuntien teollistumiseen. Näin torjuttaisiin teollisuuden tuhoutuminen rannikolle kohdistetun hyökkäyksen sattuessa. Teollisuusalueet olivat tiukasti keskushallinnon valvonnan alaisena, joten niiden tuotanto ei yltänyt rannikon tasolle.1970-luvulle tultaessa huomattiin, että voimakkaat investoinnit maan sisäosiin olivat johtaneet siihen, että itärannikon teollisuuskeskusten kehitys uhkasi tyrehtyä. Neljäs viisivuotissuunnitelma (1971-75) reagoi tähän onelmaan ja suuntasi 43% kaikista pääomainvestoinneista jälleen itärannikolle sekä sen raaka-aineita tuottavalle takamaalle. Maataloustuotanto on edistynyt. Vuoden 1978 maatalousreformi siirsi maata yksityisperheiden haltuun, mikä kasvatti tuotantoa 50 prosenttia, 200 miljoonasta tonnista vuonna 1977 yli 300 miljoonaan tonniin vuonna 1984. Kiinasta tuli johtava viljantuottaja maailmassa, ja vaikka viljantuotannon kasvu hidastuikin 1980-luvun puolivälistä lähtien, nälänhädän uhka torjuttiin. Suunnilleen 1980-luvun alusta lähtien Kiinan talous on kasvanut nopeasti markkinahakuisten talousuudistusten seurauksena. Maan bruttokansantuote kasvoi vuosina 1980-88 keskimäärin 10,4 % vuodessa ja jatkui 1990-luvulla noin 12 % vuosivauhdilla. Reaalitulot maaseudulla kasvoivat vuodesta 1978 vuoteen 1991 seitsenkertaisiksi ja kaupungeissa yli viisinkertaiseksi. Tuotantorakenne on muuttunut suotuisammaksi: raskaan- ja sotatarviketeollisuuden osuus on pienentynyt kulutustavaratuotannon hyväksi. Nopean talouskasvun mahdollistivat useat uudistukset. Suurin osa valtionyrityksistä sai oikeuden toimia tulosvastuullisina talousyksikköinä. 2/3 tuotteista vapautui valtion hintakontrollista ja finanssi- ja rahapolitiikan välineitä omaksuttiin lännestä. Kiinan poliittinen johto avasi Kiinan markkinan ulkomaisille investoinneille. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Talous ylikuumeni ja kasvun kylkiäisinä tulivat ongelmat. Korkea inflaatio uhkasi mitätöidä uudistusten tuomat parannukset. Varsinkin ruuan hinta alkoi nousta monen ulottumattomiin. Ruuasta joutui kaupungeissa maksamaan kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Useat suurkaupungit ottivat jälleen käyttöön viljakupongit. Tappiota tuottavat valtion yhtiöt irtisanoivat työntekijöitään. He menettivät työpaikan mukana sosiaaliturvan, jota oli totuttu pitämään elinikäisenä. Rautainen riisikulho alkoi rakoilla. Yhteiskuntajärjestelmältä putosi pohjta, tilalle ei ollut vaihtoehtoista sosiaaliturvaa. Vuonna 1996 Kiinassa oli työttömiä 22 miljoonaa. Kiinalaisten täytyy kestää korkea inflaatio, kun maa siirtyy sosialismista markkinatalouteen. Pienituloisilla ei enää ole rahaa ruokaan, ja silloin on vaarassa yhteiskunnan tasapaino. Kiinan talouden keskeiset ongelmat ovat korkea inflaatio ja keskushallinnon kykenemättömyys tai haluttomuus puuttua sen syihin sekä korruptio, alueelliset erot ja tappiota tuottavat valtionyhtiöt. Yksikään sosialistinen maa ei ole pystynyt ratkaisemaan, miten tuotantolaitokset voidaan pitää valtion omistuksessa ja samaan aikaan tehokkaina. Talouden pullonkauloja ovat energian tuotanto, kehnot kulkuyhteydet, kehittymätön tietoliikenne ja koulutus. Nämä alat tarvitsisivat ulkomaisia investointeja, mutta halukkaita sijoittajia on vähän. Kiina on yksi maailman suurimpia maita. Kysymys on pelkistettynä siitä, kestävätkö Kiinan luonnonvarat ja sen ympäristö väestönkasvun ja talouskasvun yhteisen paineen. Vaikka Kiina noudattaa maailman ankarinta politiikkaa syntyvyyden säännöstelyssä, maan väkiluku kasvaa silti peräti 15 miljoonalla vuodessa. Vuoteen 2030 mennessä nykyinen 1,2 mijardin väestö kasvaisi tällä vauhdilla 1,6 mijardiin. Hallituksella ei ole väestöpolitiikan tavoitteita eikä keinoja tai suunnitelmaa maan pitkän tähtäyksen tulevaisuudesta. Vaimolla on oikeus synnyttää yksi lapsi ilman erillistä anomusta. Noin neljä vuotta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen voi aviopari esittää anomuksen toisesta lapsesta, ja anomus käsitellään perhesuunnittelukomiteassa. Jos se hyväksytään, pitää lapsesta maksaa korvauksena noin vuoden palkka. Tätä perustellaan lapsen yhteiskunnalle aiheuttamilla kustannuksilla. Toisen lapsen syntymän jälkeen kehoitetaan joko äitiä tai isää sterilointiin. Hedelmällisyyden menetyksestä maksetaan kahden kuukauden palkka. Kansainvälisesti Kiina johtaa ylivertaisesti perhesuunnitteluun käytettyjen varojen määrässä. Ne ovat nykyisin 1,1 mijardia dollaria vuodessa ja tarkoitus on kaksinkertaistaa ne seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Ehkäisyvälineet, abortti, sterilisaatio ja perhesuunnitteluun liittyvä sairaalahoito ovat kaikille ilmaisia. Perinteisesti poikia arvostetaan enemmän kuintyttäriä, ja erityisesti maaseudullapojat ovat haluttua työvoimaa. Toisaalta juuri maaseudulla yleinen eläkejärjestelmä ei vielä toimi. Näistä syistä hallituskin suhtautuu perheiden kokoon ylimalkaisemmin maalla kuin kaupungeissa. Kiinan luonnon kestokyky on jo kauan sitten ylitetty, ja Kiinan on vaikea hankkia lisää viljelymaata.Noin kuudennes maasta on hedelmätöntä aavikkoa. Sekä väestö että teollisuus ovat keskittyneet itäisten ja eteläisten rannikkojen jokilaaksoihin, jotka käsittävät noin kolmanneksen Kiinan maa-alueesta. Maassa ei ole suuria ruohoaavikoita, jotka soveltuisivat karjan laiduntamiseen. Se merkitsee, että karjatuotteiden lisääntynyt kysyntä heijastuu suoraan viljan lisäkysyntään. Kiinassa vehnäkilon tuottamiseen kuluu 1000 litraa vettä, kun vastaava luku on tehokkaammin järjestelmin varustetuissa maissa 600 litraa. Kiinan suuret viljaostot vaikuttaisivat kansainvälisillä markkinoilla hintatasoon nostavasti, etenkin kun Saharan etelänpuoleinen Afrikka näyttää jatkuvasti tarvitsevan pelkkänä vilja-apunakin yli 10 miljoonaa tonnia. Tämä heikentäisi kehitysmaiden elinoloja. Viljaa snetään riittänee ainakin alkuvaiheessa, etenkin Ranskassa, mistä Kiina onkin viime aikoina ostanut vehnää. Taistelu aineellisista voimavaroista ja markkinoista jakaakin tulevaisuudessa maailman mat erileireihin aivan toisella tavalla kuin teki takavuosina ideologinen kamppailu. Aasiassa on ensi vuosisadan puolivälissä kaksi kooltaan jättiläismäistä kansaa, nimittäin kiinalaiset ja intialaiset. Kiinassa tuotetusta energiasta 76 % on peräisin kivihiilestä, kun vastaavan osuus on Yhdysvalloissa 22 % ja Japanissa 17 %. Jos nykyinen kasvu jatkuu, kaksinkertaistuu kivihiilen käyttö Kiinassa kuudentoista lähivuoden aikana. Nykyäänkin ympäristövaikutukset ovat huomattavia. Sateiden happamuus on paikoittain niin korkea, että se syövyttää jopa terästä. Teollisuusmaihin verrattuna Kiina käyttää kahdesta kolmeen kertaa vettä enemmän yhden terästonnin valmistukseen ja kahdesta kuuteen enemmän sanomalehtipaperitonnin tuottamiseen. Kiinan pyrkimyksiä mutkistaa maan parhaillaan läpikäymä sarja taloudellisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, jotka koettelevat sitä monella tavalla. Yritykset vakiinnuttaa markkinatalous, demokratisoida poliittinen järjestelmä, suojella ihmisoikeuksia ja laajentaa maan sosiaalietuuksia kytkeytyvät monimutkaisella tavalla kestävän kehityksen päämäärään. Edistyminen näillä alueila on ratkaisevaa, ja epäonnistuminen voi johtaa yhteiskunnallisiin konflikteihin ja poliittiseen romahdukseen. Tariq Al-Sadon ja Juha-Pekka Kauppi
|