• Kenialaiset turvapaikanhakijat Suomessa

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Kenialaiset turvapaikanhakijat Suomessa

Taustaa Kenian yhteiskunnallisille oloille

Keniasta tuli 1900-luvun alussa Britannian kruununsiirtomaa. Maailmansotien välillä alueelle siirtyi runsaasti eurooppalaisia, jotka valtasivat itselleen maata. Tämä aiheutti lukuisia levottomuuksia, mutta varsinainen itsenäisyysliike syntyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kehitys johti terroristiseen sissitoimintaan, joka myöhemmin tunnettiin mau-mau -liikkeen nimellä. Eräs Kenian tunnetuimmista poliittisista johtajista ja siirtomaavallan vastustajista oli Jomo Kenyatta, joka suljettiin vankilaan eurooppalaisten väitettyä hänellä olevan suhteita mau-mau -liikkeeseen.

Kenia itsenäistyi vuonna 1963 ja seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta presidenttinään Kenyatta. Kenyatta kuoli vuonna 1978 ja presidentiksi tuli pitkään varapresidenttinä toiminut Daniel Arap Moi. Vuonna 1982 Moita vastaan tehtiin vallankaappausyritys, joka kukistettiin nopeasti. Sen jälkeen presidentti lujitti valtaansa, ja vuoden 1992 loppuun saakka Kenia seurasi monelle Afrikan maalle tyypillistä yksipuoluejärjestelmää. Monipuoluejärjestelmään siirtyminen ei ole tapahtunut Keniassa kivuttomasti. Kenian johtavin ja suurin puolue on edelleen Kenyattan perustama Kenian afrikkalainen kansallinen puolue eli KANU. Ongelmia ovat tuottaneet myös ristiriidat etenkin Kenian suurimman kikuju-heimon ja luo-heimon välillä.

Suomessa oleskelevien kenialaisten mukaan Kenian demokratia on näennäistä ja oppositioon kuuluvien vainoaminen on hyvin yleistä. Todellisuudessa presidentti Moi harjoittaa ankaraa diktatuuria, jossa sananvapauttaan harjoittavat kansalaiset hiljennetään aiheettomien pidätysten, kuulustelujen sekä kidutusten avulla. Etenkin nuoret opiskelijat ja ihmisoikeusryhmän jäsenet ovat nousseet vastustamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja korruptiota vaatien demokratiaa, minkä johdosta heihin kohdistuvat vainot ja murhat ovat yleistyneet. Räikeät ihmisoikeusloukkaukset ovat kuitenkin kohdistuneet myös valtion virkamiehiin ja kansanedustajiin, jotka ovat esimerkiksi nousseet vastustamaan korruptiota. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan kidutus on edelleen yleistä Kenian poliisiasemilla, ja olot täyteen ahdetuissa vankiloissa ovat karmeat. Suomessa maaliskuussa 1997 vieraillut kenialainen ihmisoikeusaktivisti ja entinen kansanedustaja Koigi wa Wamwere yhtyy Amnestyn kantaan. Tämä 11 vuotta Kenian vankiloissa viettänyt poliittinen vanki kutsuu Kenian vankiloita kuolemanselleiksi. Hän myös muistuttaa, ettei Kenia ole turvallinen maa oppositioon kuuluville.

Suomeen saapuu kenialaisia turvapaikanhakijoita

Vuoden 1996 aikana Suomeen saapui noin 50 kenialaista, jotka hakivat turvapaikkaa Suomesta. Samana vuonna myös muihin Euroopan maihin saapui runsaasti kenialaisia turvapaikanhakijoita. Tämän seurauksena monet maat, Suomi mukaan luettuna, purkivat viisumivapauden Kenian kanssa. Viisumipakko heikentää voimakkaasti kenialaisten mahdollisuutta hakea turvapaikkaa Euroopasta.

Suurin osa Suomeen saapuneista kenialaisista turvapaikanhakijoista kuuluu kikuju-heimoon, joka on Kenian suurin heimo ja siten siihen kuuluvat voivat olla vakavasti otettava poliittinen vastus. Enemmistö Suomeen tulleista kenialaisista on Kenian hallitusta vastustavan Safina-puolueen jäseniä. Puolue, jonka perusti valkoinen antropologi Richard Leakey vuonna 1995, on suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Safinan sanotaan kannattavan muun muassa demokratiaa sekä korruption ja kidutusten lakkauttamista. Puolue ei kuitenkaan ole saanut rekisteröityä, mutta siitä huolimatta se toimii. Oppositio on Keniassa yleisesti täysin voimaton valtapuolue KANU:n edessä. Safinan jäseniä alkoi paeta kotimaastaan etenkin touko-kesäkuussa, koska Safinan jäseniä oli alettu pidättää. Samaan aikaan puolueen eräs keulahahmoista nimeltään Karimi surmattiin hämärissä olosuhteissa. Yhteiskunnallista epävakautta lisäsivät myös presidentti Moin suunnittelemat vaalit ja niihin liittyvät erimielisyydet.

Suomeen saapuneista kenialaisista monet ovat nuorehkoja miespuolisia opiskelijoita, mutta joukossa on myös naisia ja lapsia. Pakopaikakseen he valitsivat Suomen, sillä se näytti olevan kaukaisin paikka minne oli mahdollista päästä turvaan kotimaan vainoja. Maantieteellisen sijainnin lisäksi ilmaston kylmyys oli ainoa asia, minkä kenialaiset tiesivät Suomesta ennen tänne tuloaan.

Turvapaikkaprosessi alkaa

Kenialaiset eivät tulleet Suomeen yhtenä ryhmänä, mutta heidän tilanteensa Suomessa on kehittynyt hyvin samankaltaisesti. Kun he olivat jättäneet turvapaikkahakemuksensa Helsinki-Vantaan lentokentällä, heidät ohjattiin, kuten yleisesti muutkin Suomesta turvapaikkaa hakevat, Helsingin turvapaikanhakijoiden keskukseen odottamaan lisäselvityksiä. Heille tehtiin pian tämän jälkeen rutiininomainen terveystarkastus. Yksitellen heidän turvapaikatarpeitaan alettiin tutkia. Poliisi kuulusteli heitä vuorotellen pyrkien selvittämään heidän taustansa, lähtönsä syyt, matkustusreitin yms. Sitten heidän vastauksiaan verrattiin heidän jo lentokentällä kirjoittamiinsa selvityksiin tarkoituksena varmistaa, että turvapaikanhakijat puhuivat totta.

Erään kenialaisopiskelijan mukaan käytäntö kuitenkin osoittautui esimerkiksi hänen kohdallaan ongelmalliseksi. Hänelle oli annettu lentokentällä pelkkä valkoinen paperi, johon hänen oli määrä kirjoittaa kaikki tarvittava tieto. Hänestä tilanne oli hyvin hämmentävä, sillä hän ei ollut kuvitellut, että hän joutuisi tällaiseen tilanteeseen eikä sen vuoksi tiennyt mitä hänen tulisi kerto. Suomen viranomaiset haluavat yleensä tietää turvapaikanhakijasta mahdollisimman yksityiskohtaista ja nimenomaan henkilökohtaista tietoa, esimerkiksi häneen mahdollisesta kohdistuneista vainosta, kidutuksista ym. Kenialaisopiskelija oli kuitenkin tottunut kotimaassaan vaikenemaan tällaisista asioista peläten seuraamuksia tuossa diktatuurin ja poliisivallan maassa. Niinpä hänen ja monen muun kenialaisen jättämät turvapaikkahakemukset eivät välttämättä anna todellista kuvaa heidän taustastaan.

Kenialaiset siirretään Heikinharjun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen

Vuoden 1996 kesän kuluessa kaikki kenialaiset siirrettiin Helsingistä Ouluun Heikinharjun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen. Suomen lainsäädännön mukaan turvapaikanhakijat eivät saa tehdä palkallista työtä eikä heille tarjota samanlaisia mahdollisuuksia koulutukseen kuin varsinaisille pakolaisille. Osa kenialaisista kuitenkin hankki itselleen koulutuspaikan Ruukin maaseutuoppilaitoksesta ja lapset menivät suomalaiseen peruskouluun. Osa sai väliaikaista Heikinharjun vastaanottokeskuksen järjestämää työtä esimerkiksi päiväkodissa tai kouluavustajana ala-asteella. Työstä ei kuitenkaan makseta varsinaista palkkaa, vaan hyvin pientä korvausta, ja työtä voi olla tarjolla vain muutamia tunteja viikossa. Suurimmalla osalla, erityisesti naisilla, ei ole muuta mahdollisuutta kuin odottaa toimettomana päätöstä keskuksessa, joka sijaitsee kaukana Oulun keskustasta.

Kenialaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut ajoittain vaikeuksia pitää yhteyttä kotimaahansa, johon mahdollisesti on jäänyt aviopuoliso tai lapsi. Myös tietojen saaminen suomalaisilta viranomaisilta on ollut vaivalloista. Heidän oleskeluaan Suomessa onkin usein varjostanut epätietoisuus Kenian tapahtumista, mutta myös turvapaikkaprosessin kehittymisestä Suomessa. Myös yhteiskunnalliset ja kulttuuriset erot ja tietämättömyys omista oikeuksista ovat hankaloittaneet kenialaisten elämää Suomessa.

Kenialaisia aletaan palauttaa kovalla kiireellä

Epävarma turvapaikkapäätösten odottelu sai uuden käänteen joulua 1996 edeltävällä viikolla, kun osa kenialaisista kutsuttiin Oulun poliisiasemalle, jossa heille kerrottiin heidän saaneen negatiivisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. Tämä tarkoitti, että ulkomaalaisviraston päätöksellä kyseiset kenialaiset eivät saaneet jäädä Suomeen ja heidän oli palattava kotimaahansa. Oulun poliisi ottikin heidät saman tien säilöön peläten heidän mahdollisesti karkaavan välttyäkseen palautukselta. Poliisin oli määrä viedä kenialaiset kotimaahansa yksityiskoneella seuraavana aamuna. Heikinharjun vastaanottokeskuksen työntekijät keräsivät heidän omaisuutensa mustiin muovisäkkeihin. Kenialaisille ei annettu edes mahdollisuutta palata keskukseen, jossa he olivat asuneet jopa viimeisen puoli vuotta, hyvästelläkseen ystävänsä ja pakatakseen tavaransa. Yksi kutsutuista kenialaisista oli kuitenkin jäänyt tulematta poliisiasemalle. Keniaan lähtevässä lentokoneessa oli näin ollen tyhjä istumapaikka ja poliisi hakikin vastaanottokeskuksesta toisen kenialaisen täyttämään tuon paikan. Kaikkiaan kenialaisia oli lentokoneessa kahdeksan.

Palautuksen jälkeen yhteydet palautettuihin kenialaisiin katkesivat. Yhteydenotot heidän vanhempiinsa tai sukulaisiinsa eivät auttaneet, sillä hekään eivät olleet nähneet palautettuja. Oulun poliisi kuitenkin jatkoi toimiaan muutamaa päivää myöhemmin joulun aatonaattona palauttamalla kuusi kenialaista kotimaahansa. Palautettujen kohtaloista ei ollut moneen päivään tietoa ja heidän epäiltiin joutuneen pahamaineiseen Nyayo Housean vankilaan, kidutetuiksi tai jopa tapetuiksi.

Tosiasiassa Kenian poliisi oli ottanut palautetut säilöön, jossa olosuhteet olivat todella huonot ja he kärsivät epäsäännöllisestä ruokatarjoilusta, pahoinpitelystä ja kuulusteluista. Ainakin yksi Oulusta palautetuista naisista raiskattiin kuulustelujen yhteydessä. Samaan aikaan Oulun poliisia alettiin arvostella palautusten täytäntöönpanosta niin kiireesti, ettei edes ollut keretty varmistua, että ensimmäisellä lennolla palautetut olivat turvassa. Myös palautusten ajankohta, joulua edeltävä viikko, herätti närkästystä. Oulun poliisi katsoi kuitenkin toimineensa lain kirjaimen mukaisesti ja vain totelleensa määräyksiä. Suomen viranomaisten mukaan ongelmia aiheuttaa käännytettyjen ja karkotettujen seuranta, sillä Suomelta puuttuu asiasta keskeisesti vastaava viranomainen. Palautetut kenialaiset vapautettiin poliisin huostasta ensimmäisenä palautettujen oltua pidätettyinä viisi päivää. Vapauttamisen osasyy oli luultavasti Suomessa noussut kohu asiasta.

Suomeen jääneet kenialaiset pelkäävät henkensä edestä ja tekevät epätoivoisia ratkaisuja

Samaan aikaan, kun ensimmäiset palautukset tapahtuivat ja huhut uusista palautuksista levisivät Heikinharjun vastaanottokeskuksessa, kenialaiset pelkäsivät henkensä edestä. Erään kenialaisen miehen mukaan he tiesivät, että jos he joutuisivat takaisin, heille kävisi huonosti. Heitä pidettäisiin Keniassa maanpettureina ja karkureina, joilla ei ole maassaan tulevaisuutta. Pelonsekaisissa tunnelmissa osa Suomeen jääneistä kenialaisista meni maan alle. Osan piileskelevistä huhuttiin siirtyneen epätoivoissaan Ruotsin puolelle, vaikka heidän kaikki matkustamiseen tarvittavat asiakirjat olivat Oulun poliisin hallussa. Todellisuudessa 11 kenialaista, joista oli kaksi lasta, piileskeli Lapissa Oulun helluntaiseurakuntaan kuuluvien yksityishenkilöiden avustamina. Kenialaiset olivat valmiita piileskelemään niin pitkään, että heidän turvallisuutensa voitaisiin taata. He kertoivat pakonsa taustalla olevan suoranaisen pelon kuolemasta. Heidän luottamuksensa Suomen viranomaisten oikeudenmukaisuuteen oli kärsinyt palautusten yhteydessä kovan kolauksen.

Vielä piileskelemään lähteneiden jälkeenkin Heikinharjun vastaanottokeskukseen jäi pieni pelokas joukko kenialaisia. Heillä ei ollut rahan tai suhteiden puutteen vuoksi muuta mahdollisuutta kuin herätä joka aamu tietoon siitä, että poliisi voisi tulla minä hetkenä hyvänsä ja palauttaa heidät Keniaan. Osa heistä lähti Suomesta takaisin Afrikkaan vapaaehtoisesti, sillä he tiesivät, että Kenian viranomaiset voivat nähdä heidän asiakirjoistaan mahdollisen Suomen viranomaisten määräämän palautuksen. Kyseiset merkinnät johtaisivat kuuleman mukaan automaattisesti vaikeuksiin Keniassa, sillä jo palautettuja kenialaisia oli syytetty mm. saaneen Suomessa koulutusta Kenian hallituksen vastaiseen toimintaan. Kuitenkaan vapaaehtoinen lähtö ei ollut hyvä ratkaisu, sillä ainakin yksi lähteneistä joutui pakon edessä muuttamaan toiseen Afrikan maahan, jossa hänen elämänsä on ollut edelleen turvatonta.

Palautettujen tilanne ongelmallinen

Vaikka Suomesta palautetut vapautettiinkin Kenian selleistä, heidän elämänsä ei palautunut normaaliksi. Keniaan yhteydessä olleiden suomalaisten ystävien ja Suomen viranomaisten näkemykset Kenian tapahtumista kuitenkin erosivat toisistaan merkittävästi. Suomalaisten ystävien mukaan palautetut eivät voineet vapauttamisen jälkeenkään elää turvallista tai edes normaalia elämää, sillä heidän on täytynyt käydä määräajoin poliisiasemalla kuulusteluissa. Oulusta palautettujen suomalaisille ystävilleen lähettämistä kirjeistä kävi myös ilmi, etteivät he voineet käydä töissä, vaikka jokaisella oli aikaisemmin ollut työpaikka, eivätkä lapset päässeet kouluun. Suomen viranomaiset totesivat tapahtumia selvitettyään, ettei palautetuille ollut tapahtunut kotimaassaan mitään poikkeuksellista. Oulun poliisi päätti kuitenkin lopettaa uusien kielteisten päätösten täytäntöönpanon, mutta vain väliaikaisesti. Ulkomaalaisvirastokaan ei nähnyt mitään syytä, miksi jo tehtyjä jäljelle jääneiden kenialaisten palautuspäätöksiä olisi pitänyt muuttaa. Viranomaisten kantaa vahvisti muun muassa Suomen Kenian suurlähettiläs Glen Lindholm, joka vakuutti Kenian olojen olevan täysin normaalit.

Piileskely päättyy

Kenialaiset, jotka piileskelivät poliisia Lapissa, palasivat Heikinharjun vastaanottokeskukseen pakoiltuaan noin kaksi kuukautta. He olisivat olleet valmiita pakoilemaan määrittelemättömän ajan, mutta Oulun poliisin vakuutettua heille, että heidän on turvallista palata Ouluun, he palasivat luottavaisin mielin. Pian palaamisen jälkeen heidät kuitenkin kutsuttiin poliisilaitokselle. Siellä heille annettiin ulkomaalaisviraston tekemät kielteiset ja maasta käännyttämistä edellyttävät turvapaikkapäätökset. Samalla seitsemän kenialaista, mukana yksi nainen, otettiin säilöön. Naiset, joilla oli lapsia, saivat jäädä Heikinharjun vastaanottokeskukseen. Hieman myöhemmin Oulun käräjäoikeus päätti pitää voimassa säilöönottopäätöksen ja määräsi kyseiset seitsemän kenialaista säilytettäväksi Oulunläänin vankilassa. Käräjäoikeuden mukaan säilöönoton oikeudelliset perusteet olivat ulkomaalaisviraston tekemä käännytyspäätös sekä kenialaisten aikaisempi piileskely, joka saattaisi toistua. Säilöönotto tuli käräjäoikeuden käsittelyyn uudelleen kenialaisten vietettyä vankilassa kaksi viikkoa. Tällä kertaa säilöönottoa päätettiin olla jatkamatta.

Odottaminen jatkuu

Säilöönoton päättymisen jälkeen kenialaiset jättivät valituksen kielteisistä turvapaikkapäätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Viranomaisten mukaan kenialaisia ei aleta palauttaa kotimaahansa ennen kuin korkein hallinto-oikeus on käsitellyt heidän valituksensa. Kenialaisten mukaan heillä on nyt hieman paremmat mahdollisuudet saada oleskelulupa Suomesta. Tämä merkitsisi, että he saisivat määräaikaisen oleskeluluvan, esimerkiksi kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. He eivät siis saisi varsinaista turvapaikkaa Suomesta. Sen saaminen onkin hyvin harvinaista Suomessa, sillä esimerkiksi vuonna 1996 vain 1,5% kaikista turvapaikkaa hakeneista sai Suomesta turvapaikan. Huhtikuussa 1997 kenialaiset odottelivat päätöksiään epävarmoina tulevaisuudestaan. Silloin he olivat kuitenkin paremmin tietoisia prosessin kulusta sekä omista oikeuksistaan, kiitos avuliaitten suomalaisten ystävien sekä uuden lakimiehen, joka otti asian käsiteltäväkseen.

Kenialaisten vaikeuksien selvittäminen ei ole yksinkertaista

Kenialaisten elämä Suomessa on alusta asti ollut täynnä vastoinkäymisiä. Toimeton ja epävarma päätösten odottelu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa on ollut heille kaikkea muuta kuin helppoa. Suomalainen kulttuuri ja ihmisten joskus rasistisetkin asenteet ovat synnyttäneet hämmästystä koulutetuissa ja kotimaassaan hyvintoimeentulleissa ihmisissä.

Vastoinkäymiset kuitenkin kärjistyivät Suomen viranomaisten lähetettyä osan kenialaisista kotiin. Pelko palauttamisesta valvotti yöllä. Myös tieto siitä, ettei oikeusvaltiona pidetyn Suomen viranomaisiin voinut luottaa toi pysyvän varjon elämän ylle. Kenialaiset tietävät, että Suomen viranomaisilla on oma kuvansa Kenian yhteiskunnallisista oloista, eikä se välttämättä perustu todelliseen tilanteeseen. Samoin Suomen lehdissä ja televisiossa esitetyt tiedot ovat usein harhaanjohtavia, annettiinhan television kello puoli yhdeksän uutisissa kerran ymmärtää, että kenialaisten maastaan lähdön syynä olisivat olleet suuret työttömyysluvut. Suomessa asuvat kenialaiset osasivat kertoa, että presidentti Daniel Arap Moi vahvistaa koko ajan valtaansa ja etenkin ihmisoikeuksia puolustavia opiskelijoita surmataan jatkuvasti.

Kenialaisten antamat tiedot eivät saa Suomen viranomaisia vakuuttuneeksi Kenian epävakaasta tilanteesta. Osasyyksi siihen viranomaiset sanovat kenialaisten huonot turvapaikkahakemukset, jotka muistuttavat erehdyttävästi toinen toistaan. Eräs viranomainen onkin vihjannut, että turvapaikanhakijoilla olisi ollut valmis ohje hakemuksen täyttämistä varten. Hakemuksissa oli Oulun poliisin mukaan vilissyt kidutustarinoita, jotka eivät vaikuttaneet uskottavilta. Kenialaiset ovat olleet hämmästyneitä tällaisista väitteistä, sillä heidän mukaansa syynä hakemusten samanlaisuuteen ovat Keniassa yleisesti ja säännönmukaisesti harjoitettavat vainot ja kidutukset, joista moni vainottu saa kärsiä. Väite hakemusten täyttämiseen käytetystä ohjeesta tuntuu myös tuulesta temmatulta, sillä suurin osa kenialaisista saapui Suomeen yksitellen ja epätietoisena turvapaikkaprosessin olemassaolosta.

Vähitellen kenialaiset ovat oppineet ymmärtämään, miksi Suomen viranomaiset suhtautuvat heihin niin epäluuloisesti. Taustalla voi olla ammattitaidottomuus tai suoranainen tiedon puute. Eihän esimerkiksi oululaista poliisia, joka on tehnyt turvapaikkahaastattelut, ole alunperin koulutettu tämänkaltaisiin tehtäviin eikä edes suora kommunikointi ole mahdollista, sillä haastattelut tehnyt henkilö ei puhu kenialaisten yleisesti käyttämää kieltä, englantia. Objektiivisten tietojen saaminen Keniasta on lähes mahdotonta, koska Kenia rajoittaa sananvapautta ja Suomi haluaa säilyttää hyvät diplomaattiset suhteet Keniaan. Suomen viranomaiset eivät esimerkiksi katso, että Safina-puolueen jäseniä vainottaisiin Keniassa. Pakolaisasioista vastaava sisäministeri Jan-Erik Enestam sanoo, ettei kyseinen kenialainen ryhmä edes kuulu koko puolueeseen. Tiedon Enestam sanoo saaneensa Safinan puoluesihteeriltä. Suomessa asuvat kenialaiset eivät ole yllättyneitä tästä tiedosta, sillä eihän Safina ole edes saanut rekisteröityä, joten jäsenien nimet kertovaa puoluerekisteriäkään tuskin on. Jos puolusihteeri olisi tunnustanut vainojen olemassaolon, hän olisi samalla ollut vapaata riistaa presidentin kannattajille, sillä vainoista ei Keniassa voi yleisesti puhua.

Suomen viranomaisilla olisi ollut mahdollisuus saada asiantuntevaa tietoa Kenian tilanteesta, kun Kenian entinen kansanedustaja Koigi wa Wamwere vieraili Suomessa maaliskuun lopussa 1997. Vierailusta tuli Suomelle kuitenkin hieman kiusallinen, sillä Koigi vaati Suomea lopettamaan kehitysavun antamisen Kenialle. Hänen mukaansa avustus menee presidentti Daniel Arap Moin diktatuurin tukemiseen, sillä rahat päätyvät presidentin kannattajien - jo ennestään varakkaan eliitin - taskuun. Suomen viranomaiset eivät kuitenkaan ottaneet Koigin puheisiin kantaa, sillä muistissa oli vielä Kenian päätös katkaista diplomaattiset suhteensa Norjaan sekä norjalaisten karkottaminen Keniasta, kun tämä lopetti avun antamisen. Koigin vetoomus kenialaisten turvapaikanhakijoiden puolesta ei vaikuttanut viranomaisten päätöksiin niin, että se olisi näkynyt konkreettisella tasolla.

Etenkin kenialaisten suomalaiset ystävät ovat olleet huolissaan Suomen käytännöstä turvapaikanhakijoiden käännyttämisessä. Kielteisen turvapaikkapäätöksen sekä käännytyspäätöksen saaneella on oikeus tehdä päätöksistä valitus, mutta siitä huolimatta ne voidaan lain mukaan panna täytäntöön. Näin kävi myös joulun alla palautetuille kenialaisille. Valituksen tekeminen oli mahdotonta, sillä heidät palautettiin päätösten saamista seuraavana aamuna. Käytännön korjaamiseksi Suomessa onkin jo tehty lakialoite. Parannus käytäntöön ei ikävä kyllä vaikuta palautettujen kenialaisten elämään. He säilyivät hengissä kotimaassaan vain valehtelemalla olleensa Suomessa työnhaussa. Jos he olisivat myöntäneet hakeneensa turvapaikkaa vieraasta maasta, toivo olisi ollut mennyttä.

Suomeen jääneitä huolettavat myös kotimaastaan kantautuvat uutiset. Nälänhätä koettelee Keniaa, sillä kuivuuden takia sato on ollut huono. Presidentti Daniel Arap Moi on määrännyt vaaleille ajankohdan, joka on johtanut ihmisten nälän käyttämiseen välineenä varmistaa vaalien tulos presidentille suotuisaksi. Oppositiolla ei ole mahdollisuuksia voittaa, sillä vaalit eivät ole demokraattiset ja vain tiettyjen ihmisten annetaan äänestää. Opposition vainoaminen on voimistunut vaalien alla ja olot ovat sekavat. Kenialaiset ovat siis oikeutetusti huolissaan sukulaistensa ja ystäviensä tähden.

Kaikki Suomesta turvapaikkaa hakevat kenialaiset haluaisivat palata kotimaahansa rakentamaan demokratisempaa maata. Lähiaikoina turvallinen paluu ei kuitenkaan ole mahdollista. Siksi kenialaiset haluaisivat asua Suomessa ja palata kotiin vasta kun yhteiskunnalliset olot ovat rauhoittuneet.    

Tiina Taskila 16.4.1997
       
Lähteet : Reijo Karkkila: Niin kaukana kuin pippuri kasvaa 
Sanomalehti Kalevan artikkelit aiheesta ajalta 18.12.1996 - 9.4.1997  
Keskustelut kenialaisten kanssa