• Modernin rasismin kukoistuskausi
• Sosiaalidarvinismi

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Sosiaalidarvinismi

Sisäpoliittisesti sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvoideaalin hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen, ei-demokraattisten, rakenteiden oikeuttamista "luonnon lakina". Spencerin mukaan vapaan kilpailun oloissa taloudellisesti menestyneet olivat oloihin parhaiten sopeutuneita. Evoluution valossa hänen mielestään oli luonnollista, että he hallitsivat "vähemmän sopeutuneita" eli työläisiä. Niinpä Spencerin edustama sosiaalidarvismin heijasteli 1800-luvun loppupuolen ns. Manchester-kapitalismin kehitysvaihetta, jossa jokainen oli vapaan kilpailun periaatteen mukaisesti oman onnensa seppä.

Sosiaalidarvinismi on erityisen suvaitsematon suhteessa köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja yleensä yhteiskunnan vähävaraisiin. Vuosisadan vaihteessa siihen usein yhdistyi vaatimus kaikenlaisen yhteiskunnallisen sosiaalisen tuen lakkauttamista. Sosiaalidarvinismin teoreetikot katsoivat, että mm. työttömyyskorvaus, vammaishuolto ja sairausvakuutus ehkäisevät luonnollisen valinnan toteutumista yhteiskunnassa ja mahdollistavat kelvottomien eloonjäämisen. He vaativat joko kaikenlaisten yhteiskunnallisten tukimuotojen lakkauttamista tai ns. 'vähempiarvoisten' sterilointia. Siten sosiaalidarvinistinen teoria yhdistyi olennaisesti 1800-luvun lopulla syntyneeseen eugeeniseen ja rotuhygieniseen ajatteluun, joka pyrki "ihmisrodun parantamiseen" lisäämällä ns. parempien jälkeläisten tuottamista ja toisaalta vaatimalla 'vähempiarvoisten' poiskitkemistä. Sosiaalidarvinistisen ajattelun myötä yleistyivät sellaiset käsitteet kuin vähempiarvoinen, asosiaalinen, rappeutunut, ali-ihminen. Väestössä syntyi selvä jako korkeampi- ja "vähempiarvoisiin". Se mursi samalla valistuksen humanistisen perusvaatimuksen, jonka mukaan jokainen ihminen ja kaikki ihmiset olivat yhtä lailla järjellisiä olentoja siitä riippumatta, kuinka paljon heidän ulkonainen ilmiasunsa suhteessa suorituskykyyn ja porvarilliseen hyvinvointiin sitä vastaan puhuikin. Tämä ajattelu valmisteli tietä Saksassa Hitlerin valtaannousulle. Vuonna 1931 Saksan evankeelisten akateemikkojen konferenssissa alustanut konservatiivinen psykiatri Hermann Simon määritteli sosiaalidarvinismista käsin vähempiarvoisuuden ja sosiaalisen kysymyksen merkityksen Saksalle seuraavasti:

"Mitä me ymmärrämme 'vähempiarvoisuudella'? ... Yksilö on yhteisölle sen arvoinen, mitä hän on kykenevä tuottamaan sille, ja erityisesti ylitse oman välittömän ylläpitonsa. Yhteisölle ovat samantekeviä ne lukuisat, jotka juuri ja juuri kykenevät huolehtimaan itsestään tuottamatta yhteisölle kuitenkaan hyötyä. Painolastioliota ovat kaikenkaltaiset 'vähempiarvoiset', joiden olemassaolon kustannukset jäävät enemmän tai vähemmän yhteisön maksettaviksi. Kuitenkin he vaativat itselleen yhteisön oikeuksia..."

Simonille yhteiskunnan kannalta vähempiarvoisia olivat kaikki, jotka eivät täyttäneet yhteiskunnan heille asettamaa suoritusvaatimusta:

"idiootit, tylsämieliset, raajarikot, heikkorakenteiset, sairaalloiset, vetelykset, ... epäkelvot, loiseläjät, rikolliset, kaikki..jotka eivät halua tai voi sopeutua yhteiselämän velvollisuuksiin... me tarvitsemme karaistuneen suvun; vain sellainen on kykenevä selviytymään kansojen taistelussa. Se, mitä me teemme, on hemmottelua... Kelvollisuus ja ahkeruus tehdään arvottomaksi oikeuksien tasaamisella ja kasaamalla suorituskykyisille lisää velvollisuuksia;... Oikeuksia ei ole jaettu edes tasaisesti, vaan tässäkin suositaan heikkoja ja kelvottomia. Jo apukoululaisen kustannukset ovat kaksi kertaa korkeammat kuin normaalikoululaisen. Ihminen sairaalassa, mielisairaalassa, vammaistenkodissa, vankilassa, vanhainkodissa maksaa enemmän, usein paljon enemmän, kuin kansamme suurella enemmistöllä on käytettävissä terveinä päivinä. Huolenpidosta hyötyvät ainoastaan heikot ja vähempiarvoiset, vähemmän vastustuskykyiset, siis elinkelvottomat. Kelvolliset eivät tarvitse koskaan sitä. ... Meidän koko sosiaalinen ja lainsäädännöllinen kehityksemme edistää heikkojen lisääntymistä ja estää vahvojen voimistumista... 'Demokraattinen' oppi kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta on kohtalokas"

Hermann Simonin mielestä Saksassa eli tuolloin "yhteensä yli 12 miljoonaa vähempiarvoista eli 1/5 väestöstä". Vaihtoehdot olivat Simonin mukaan vähissä. Kysymykseen tulisivat hänen mukaansa joko rotuhygieeniset toimenpiteet tai kurjuudesta aiheutuva joukkokuolema. Simon ilmaisi vaihtoehdot seuraavasti:

"On kysyttävä, keiden miljoonien on kuoltava... Kirkko alkaa myös ymmärtää, että liian voimakas huolenpito sairaista ja heikoista on julmuutta terveitä ja suorituskykyisiä kohtaan... Oppi ihmisten tasa-arvoisuudesta on perustuvanlaatuinen erehdys."

Sosiaalidarvinismi loi ideologiset perustelut rotuhygieniapolitiikalle Hitlerin Saksassa, jonka elementinä oli elinkelvottomien yksilöiden ja roturyhmien likvidointi (sosiaalidarvinismi ja rasismi).

Sosiaalidarvinistinen ajattelu ulotettiin myös ulkopolitiikan alueelle, koska sen avulla oli mahdollista oikeuttaa vahvempien valtioiden valloituspolitiikka. Muodostui sosiaalidarvinismin muunnos, jonka elementteinä olivat: edistyksen saavuttaminen elinkelvottomien valtioiden/rotujen likvidoimisen kautta; ajatus paremman ja voimakkamman ekspansiosta; ajatus kehitystä edistävän sodan kulttista (Darvinismi ja rotuteorioiden kehitys).

[JJ]