• Orjuus
• Orjuus 1700-luvulla

[Sisällysluettelo]
[Asiahakemisto]
[Sanahaku]

Orjuus 1700-luvulla

Orjuus ei ollut uusi ilmiö, mutta transatlanttinen orjuus erosi ratkaisevasti aikaisemmista orjayhteiskunnista. Sen mittasuhteet olivat niihin verrattuna moninkertaiset. Orjatalouden piirissä oli orjina, vapaina työntekijöinä, omistajina ja orjakauppiaiaina miljoonia ja vuosisatojen aikana kymmeniä miljoonia ihmisiä., ja sen kerrannaisvaikutukset heijastuivat laajasti myös muiden ihmisten elämään.

Orjat olivat hyvin tuottoisaa omaisuutta paitsi omistajilleen myös siirtomaiden ja emämaan kansantaloudelle. Vastoin yleistä olettamusta orjatalous oli teknologisesti kehittynyttä ja taloudellisesti tehokasta. Erityisesti suuret Länsi-Intian sokeriplantaasit tuottivat hyvin. Tutkija Robert William Fogel on arvioinut omien ja muiden tutkimusten perusteella, että 1650-luvulla Barbadoksen plantaasien vuosituotto saattoi olla jopa 40 prosenttia sijoitetulle pääomalle ja Länsi-Intian plantaasien keskimääräinenkin tuotto koko orjatalouden aikana oli 10 prosenttia.

Sokeriplantaasit olivat aikansa suurimpia yksityisiä yrityksiä ja niiden omistajat aikakautensa rikkaimpia miehiä. Plantaaseilla käytettiin nykyaikaista tekniikkaa, 1800-luvulla yleisesti höyryvoimaa ja rautateitä. Tärkein teollinen innovaatio oli kuitenkin teollinen työkuri, joka toteutettiin plantaaseilla 100 vuotta ennen kuin se saatiin juurrutetuksi Englantiin. Suuri ansio siitä kuului plantaasien työkollektiivien (gang) järjestelmälle, joka ositti sokeriruokojen istutuksen, hoidon ja korjuun liukuhihnamaisiksi työprosesseiksi. Vielä suurempi etu oli mahdollisuus käyttää pelotteita ja tarvittaessa väkivaltaisia rangaistuksia rajoitta tai lähes rajoitta.

Orjataloudesta ja siihen liittyneestä kaukokaupasta eivät hyötyneet vain orjanomistajat ja siirtomaiden talous. Emämaat ja niiden asukkaat vaurastuivat orjatyön ansiosta, ja sen hedelmistä nautittiin laajemminkin Euroopassa. Kahdensadan vuoden ajan orjien tuottamat hyödykkeet virtasivat pitkin maailmankaupan kanavia. Sokeri, kahvi, kaakoa, tupakka ja puuvilla eivät muuttaneet ainoastaan eurooppalaisten makutottumuksia ja elämäntapaa, vaan osittain myös länsimaiden koko talouden. Suuri osa nousevan kapitalismin tarvitsemista pääomista syntyi Barbadoksen, Jamaikan, Kuuban, Haitin, Etelä-Amerikan mantereen ja Yhdysvaltojen eteläosien plantaaseilla ja tiloilla. Orjakauppa sai kukoistamaan erityisesti Ranskan ja Englannin kaukomerenkulun satamakaupungit Bristolin, Liverpoolin, Nantesin ja Bordeauxin. Se säteili myös Itämeren rannikolle, ja esimerkiksi Hampuri oli Amerikasta tuotetun sokerin jalostuskeskus.

Yleensä aikalaiset tunsivat ja tunnustivat orjatalouden hyödyt. Afrikan kauppa "on niin hyödyllistä Isolle-Britannille, niin elintärkeää sen kolonioiden olemassaololle, että ilman sitä me emme voisi kukoistaa eivätkä ne (siirtomaat) pitkään olla olemassa", kirjoitti englantilainen kauppias John Peter Demarin vuonna 1772. Orjatalouden siunauksellisuutta emämaalle ja sen asukkaille pidettiin syynä myös siihen, että niin harvat nousivat vastustamaan tai vakavasti edes kritisoimaan orjuutta. Abolitionistien, orjuuden vastaisen liikkeen, johtajatkaan eivät yleensä haastaneet käsitystä orjuuden taloudellisuudesta.

Orjatalouden kasvu näkyy myös luvuista, joita historioitsijat ovat laskeneet erilaisista raporteista, kauppatilastoista ja katsauksista. Englantilaiset ja ranskalaiset rahtasivat vuosina 1711-1720 Afrikan rannikolta 187 000 orjaa länteen. 1780-luvulla määrä ylti 591 800 orjaan. Erään laskelman mukaan Amerikkaan laivattiin v. 1776-1800 noin 74 000 orjaa vuodessa eli yhteensä 1 850 000 orjaa. Orjakauppaan osallistuivat kaikki merkittävät kauppavaltiot. Englantilaiset nousivat 1700-luvun lopulla selvästi kaupan kärkeen. Heidän on arvioitu vieneen Afrikan rannikolta vuosittain noin 38 000 orjaa. Seuraavaksi suurin markkinaosuus, 20 000 orjaa, oli ranskalaisil-la. Portugalilaiset veivät vuosittain 10 000, hollantilaiset 4 000 ja tanskalaiset 2 000 orjaa.

Transatlanttinen orjuus vaikutti rasismin syntyyn kahdella tavalla. Ensimmäistä kertaa orjat ja vapaat erosivat ruumiillisilta tuntomerkeiltään, lähinnä ihonväriltään, toisistaan. Musta ihonväri ja täysin alistettu asema samastuivat. Rasismia vahvisti myös orjuuden oikeuttaminen väitteillä mustien alempiarvoisuudesta.
[PI]